Shaolin temppeleiltä suuntasimme luotijunalla Xi´aniin. Xi´an tunnetaan parhaiten Terracotta armeijasta, maailman pisimmästä kaupunginmuurista ja muinaisista temppeleistä.
Terracotta armeija on yhdistyneen Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa vartioimaan rakennettu yli 7000 yksilöllisen sotilaspatsaan armeija. Se löytyi vuonna 1974 kaupungin ulkopuolelta maanviljelijöiden etsiessä kaivonpaikkaa. Armeija on Unescon maailmanperintäkohde.
Sotilaspatsaat ja hevoset olivat vaikuttavaa katseltavaa – uskomatonta, miten tarkkaan kaikki yksityiskohdat oli tehty. Alueen kaivaukset olivat vielä osin kesken ja turistit pääsevätkin katsomaan myös kaivaus- ja patsaiden kokoamistyötä.
Yksi kaupungin suurimmista anneista minulle oli muslimialue. Siellä kävely oli mukavaa vaihtelua jo muutaman viikon jatkuneeseen kiinalaismenoon, pelkästään tuoksutkin olivat jo niin erilaisia. Itse asuimme Big Wild Goose Padogan (muinainen temppeli, jatkuvat turistimassat) vieressä, joten välillä oli mukava päästä kauas asuinalueemme uudesta ostarista, jossa loistivat Subwayn, Papa John´s, Pizza Hutin, Starbucksin, KFC:n jne jne. kyltit.
Xi´an oli monien muiden Kiinan kaupunkien tapaan täynnä kiinalaisia turisteja. Tähän väliin on kyllä hieman pakko avautua kiinalaisten tavoista. En ole koskaan tavannut näin kovaäänistä kansaa, korvat soivat kun pääsee iltaisin oman huoneen rauhaan. Sylkeminen on täällä ihan ok ja sitä tekevät kaikki ja kaikkialla – metroissa, kaupoissa, busseissa, vessoissa. Lisäksi etuileminen ja töniminen on normaalia – itsekin olen koettanut mennä tähän mukaan. Jos menee suosiolla jonon perällä, saa siinä olla ikuisuuden kun kaikki muut menevät edellesi. Myös paikasta ruuhka-ajan metrossa saa taistella, mutta senkin taidon olemme jo oppineet paikallisilta.
Kaikkihan tietävät, että kuvaaminen on must kiinalaisille. Turismissa heille ei tunnu välttämättä olevan tärkeintä se, mitä nähdään tai missä vieraillaan, mikä on nähtävyyden tai paikan merkitys ja historia vaan se, että saadaan mahdollisimman monta valokuvaa. Tuntuu, että museoissa joiden täytyy kuvauttaa itsensä vähintään joka toisen esineen kanssa. Myös me olemme joutuneet tämän valokuvauksen kohteiksi kaikissa kaupungeissa. Kieltäydyn kohteliaasti kuvauspyynnöistä ja jos näen, että minua kuvataan suoraan, käännän niin vaivihkaa kuin vaan osaan selkäni tai joskus olen jopa laittanut käden naamani eteen. Tätä tapahtuu sen verran paljon, ettei leikissä jaksa vaan olla enää mukana. Luulisi, että kiinalaiset ovat jo ihan riittävästi nähneet länsimaalaisia turisteja, mutta ehkä tähänkin pätee se, että kaikesta ja kaikista on saatava valokuva...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti