Manaus on yksi suosituimmista Amatson-retken aloituspaikoista ja pohdiskelujen jälkeen mekin päätimme suunnata Amatsoneille Manauksesta. Tutustuimme paikan päällä useampaan retkijärjestäjään ja köyhinä reppureissaajina päätimme valisemaan sen kalleimman mutta myös kehutuimman.
Lähdimme neljän päivän ja kolmen yön retkelle Ararinhan alueelle. Manauksesta oli noin neljän tunnin matka kyseiseen viidakkohotelliin - ensin ajoimme autolla, sitten veneellä, sitten autolla ja sitten taas veneellä. Retken alun teki mielenkiintoiseksi se, että lähtöaamuna Manauksessa satoi kaatamalla. Jos Suomessa sataa kaatamalla, se ei ole mitään verrattuna tähän sademetsäalueen sateeseen. Kaksi sekuntia sateessa ja olet täysin läpimärkä. Jälleen kerran tuli hetkellisesti mietittyä, että mihinkähän olen taas pääni laittanut...
Viidakkohotellimme osoittautui kuitenkin mukavaksi paikaksi ja aurinkokin alkoi pikkuhiljaa pilkistämään. Ensimmäisenä viidakkoiltanamme suunnistimme onkimaan piranjoita ja bongaamaan eläimiä. Ja hiphei, allekirjoittanut sai kalakilpailumme ensimmäisen piranjan. Hyvä Suomi! Veneretkemme aikana näimme joen varrella olevia paikallisia asutuksia, delfiinejä, laiskiaisia, paljon erilaisia lintuja, alligaattoreita ja pääsimme jopa pitelemään parin vuoden ikäistä alligaattoria. Lisäksi näimme linnun, joka on niin kummajainen, etteivät tiedemiehetkään ole keksineet sille oikeaa luokitusta vaan he joutuivat tekemään linnulle ikioman luokan. Lintu muistuttaa dinosauruksia ja se on noin kanan kokoinen. Linnun nimeä emme valitettavasti muista.
Paikallisoppaamme teki iloksemme jotain mitä ei saisi tehdä, mutta toisaalta sitä kautta pääsimme tutustumaan lähemmin laiskiaiseen. Hän kiipesi puuhun hakemaan laiskiaisen meidän ihmeteltäväksemme. Mielenkiitoinen kummajainen tuo eläin! Jotta ei menisi ihan sääntöjen rikkomiseksi ja eläinten kiusaamiseksi, oppaamme laittoivat laiskiaisen tutustumisemme jälkeen takaisin samaan puuhun ja odotimme kunnes laiskiainen kiipesi puun latvoihin saakka ja asettui takaisin aloilleen.
Seuraavana aamuna vierailimme paikallisessa kodissa, jonka jälkeen lähdimme ensimmäiselle viidakkokävelyllemme. Reissun aikana näimme todella paljon eläimiä (lintuja, perhosia, käärmeitä, apinoita) ja uskomattoman isoja puita. Oppaamme pyydysti myrkyllisen käärmeen, jotta pääsimme tutustumaan käärmeeseen lähemmin. Käärmeen purema johtaisi kuolemaan ilman välitöntä sairaalahoitoa. Tiesimme paikallisoppaamme seuraavan meitä pian perästä, joten oppaamme käytti veitseämme tyhjentääkseen käärmeen myrkystä eli antoi käärmeen purra myrkkynsä meidän veitseen.
Seuraava aamuna oppaamme halusivat viedä meidän viidakkoon, jonne ei yleensä turisteja viedä. Siellä pääsimmekin kunnolla viidakon makuun - paikallisoppaamme joitui viidakkoveitsellään raivaamaan meille tietä. Jälleen näimme paljon eläimiä ja upeaa sademetsäkasvillisuutta. Houkuttelimme lähes kämmenen kokoisen tarantellan ulos pesästään meidän ihmeteltäväksi. Illalla suuntasimme yöksi viidakkoon. Rakensimme itsellemme majan puista, riippukeinuista ja katoksi laitoimme muovin mahdollisen sateen varalle. Illalliseksi paistoimme kokonaisen kanan nuotiolla ja sen jälkeen olikin aika käpertyä riippukeinuun unille viidakon ääniä kuunnellen. Hyvin tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen teimme aamiaisen nuotiolla ja suuntasimme takaisin viidakkohotelliimme.Nautin periaatteessa joka hetkestä viidakossa, kasvillisuus ja eläimet olivat aivan uskomattomia. Mutta niin olivat hyttysetkin! Jos joku sanoo, että Suomen lapissa on paljon hyttysiä niin tervetuloa Amatsoneille. Hyttysten määrä oli jotain aivan käsittämätöntä, olimme aivan täynnä hyttysen puremia myrkyistä ja suojavaatteita huolimatta. Itse sain kaiken muun lisäksi näistä hyttysistä allergisia reaktioita, yhdestä puremasta saattoi tulla muutaman sentin kokoinen, uskommatoman kovaa kutisevä läiskä. Amatson oli uskomaton mutta olin niin onnellinen ja helpottunut päästessäni takaisen Manaukseen ja kauas viidakon hyttysistä!
Amatson-alueelle matkaaville suositellaan ehdottomasti malarian estolääkkeen syömistä. Olimme hankkineet tietysti nämä lääkkeet jo Suomesta mukaamme eri paikkoja ja maita ajatellen, mutta vieläkään emme ottaneet niitä käyttöön. Lääkärimme kauhistuisivat jos kuulisivat tästä, mutta päätimme luottaa asiantuntijoihin eli paikallisiin tässä asiassa. Vierailemallamme Amatsonin alueella ei ole ollut yhtään malariatapausta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Malarian tarttuminen vaatii hyttysen, joka on purrut malariaan sairastunutta ja puree seiraavaksi meitä. Nämä faktat ja tietomme malarian estolääkkeiden sivuvaikutuksista johti päätökseen, ettemme ota estolääkitystä Amatsoneilla.
Amatsonin lisäksi tutustuimme myös Manauksen kaupunkiin. Vierailimme myös alueella, jonne meidän ei olisi pitänyt paikallisten mukaan mennä. Oli kuulemma ihme, ettei meitä oltu ryöstetty siellä... Asuimme Manauksessa mielenkiintoisessa hotellissa. Respan työnekijä ei puhunut sanaakaan englantia, mutta kun Amatsoneilta palattuamme kysyimme uutta peitto huoneesemme antoi hän valita useasta eri huoneesta meille sopivimman huoneen ja lisäksi saimme kerätä muista huoneista haluamiamme juttu huoneeseemme kuten peiton, tyynyn, pöydän ja tuoleja. Hyvää palvelua!
Hotellimme sijaitsi mukavalla ostoskojujen ja kauppojen täyttämällä alueella. Nautimme enemmän kuin omiksi tarpeiksi halpoja, kadulla myytyviä pehmiksiä. Lisäksi vierailimme Amatsonin tutkimuskeskuksessa ihmettelemässä manaatteja.
Manaatti, mikä se on? Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.
Manauksen jälkeen oli aika vaihtaa maata - vain neljä lentoa ja olisimme Bolivian La Pazassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti