Ecuadorin Quitosta lensimme Kolumbian Bogotaan. Olimme viettäneet Limaa lukuunottamatta jo useamman viikon viileämmissä korkean ilmanalan kaupungeissa, Quito sijaitsee 2800 metrissä ja Bogota sijaitsee 2640 metrissä. Odotimme jo kovasti pääsyä helteiseen Panamaan, mutta sitä ennen tutustuisimme Kolumbiaan ja varsinkin sen pääkaupunkiin Bogotaan.
Bogotassa vierailimme Museo del Orossa eli kultamuseossa, jossa on esillä yli 34 000 kultaesinettä ajalta ennen espanjalaisia valloittajia. Kyseinen museo on yksi merkittävimmistä kultamuseoista koko maailmassa. Kiertelimme tuntitolkulla La Candelarian alueella, joka on yksi Bogotan vanhimmista alueista. Alueella sijaitse presidentinlinna, suosittu Bolivarin aukio ja monia satoja vuosia vanhoja kirkkoja. Lisäksi alue on kuuluisa värikkäistä taloistaan. Itse ihailimme näiden talojen lisäksi erityisesti aluen monia upeita graffiteja. Alueen yksi isoimmista kaduista on perjantai-iltaisin suljettu jalankulkijoita varten. Mekin vaeltelimme alueella katuesiintyjiä katsellen.
Kävellessämme La Candelarian alueella poliisit ajoivat ohitsemme tuijotellen meitä. Hetken päästä auto pysähtyikin ja poliisit tulivat luoksemme. He tekivät ruumintarkastuksen etsien todennäköisesti huumeita. Ei olisi ensimmäinen kerta, että poliisi kiristäisi turistilta rahaa löydettyään huumeita. Meiltä niitä ei kuitenkaan löytynyt. Olemme myös kuullet tarinoita, joissa poliisi ruumiintarkastusta tehdessään ujuttaa huumeita taskuun, jonka jälkeen turistilta on sitten hyvä kiristä rahaa. Näin ei kuitenkaan käynyt meille. On toki mahdollista, että mustamaalaan tässä Kolumbian poliisja syyttä suotta ja heidän tarkoituksena oli vain puhtaasti estää huumeiden käyttöä tai niiden levittämistä. Tai jotain... Poliisit olivat todella nuivia ja vähäsanaisia, lähtivät tarkastuksen tehtyään pois sanaakaan sanomatta. Oli ihan pakko huutaa "gracias" eli kiitoksia vaan heidän perään. Saatiinhan se hymy ja kädenheilaitus sieltä vastaukseksi. Ihme touhua!
Kiertelimme Bogotassa myös turistien vähemmän suosimia katuja. Mörköjä oli liikkeellä huomattavasti enemmän kuin muissa aiemmissa kaupungeissamme. Kutsumme möröiksi ihmisiä, jotka elävät kaduilla ja eivät ole enää oikein tässä hetkessä kiinni. Yleensä he ovat täysin harmittomia mutta Kolumbian möröillä oli kumma halu viedä aina juomapullomme. Jos kaduilla käveli juomapullon kanssa, ei heiltä saanut hetken rauhaa. Mörköjä näkee vähemmän päiväsaikaan, mutta heidän määrä lisääntyy kummasti iltaa kohti. Yksi ilta kävellessämme näitä katuja tuntui, ettei heiltä saanut hetken rauhaa. Kaduilla ei meidän lisäksi ollut juuri muita kuin mörköjä. Huutelun ja kerjäämisen määrä oli uskomaton. Termimme ei sinänsä ole tarkoitus loukata ja halventaa heitä, mutta jostain tämä termi vaan jäi sanavarastoomme.
Bogotasta hyppäsimme bussiin suuntana Zipaquira ja Salt Catedral. Kyseinen suolakirkko on rakennettu vanhaan suolakaivokseen. Kaivoksesta riittää kaivettavaa vielä seuraavaksi 500 vuodeksi ja siellä on koko ajan kaivostyöt käynnissä. Suolakirkko oli sinänsä melkoisen vakuuttava, sillä se sijaitsi maansyvyyksissä ja sen kaivaminen ja rakentaminen on ollut melkoinen urakka. Suolakirkon lisäksi tutustuimme Zipaquira pikkukaupunkiin, mikä oli mukavaa vaihtelua vilkkaan Bogotan jälkeen.
Nähtävyyksien lisäksi kävimme tutustumassa myös bogotalaiseen sairaalaan. Taustaksi täytyy kertoa sairaalakäynnistämme Ecuadorin Quitossa. Quitossa menimme sairaalaan kysymään lääkäriä ja sanoimme, ettei asia ole kiirellinen eli emme mene tämän vuoksi ensiapuun. Vartija ohjasi meidät kuitenkin ensiapuun, koska siellä oli ilmeisesti sairaalan ainoa edes hieman englantia puhuva lääkäri. Pääsimme lääkäin juttusille ensiavun jonon ohi. Lisäksi tarjotessani rahaa lääkärille hän sanoi, ettei meidän tarvitse maksaa mitään käynnistämme. Ei ehkä ihan reilua kaiken kaikkiaan paikallisia kohtaan. Kolumbian Bogotan sairaalassa meidät ohjattiin jälleen ensiapuun. Lääkäriopiskelija saattoi meidät sinne ja varoitti, että lääkärille on ensiavussa tuntien jono. Sanoimme, että ei se mitään, me odotamme. Ensiavussa paikalliset makasivat verissäpäin lattialla. Olimme istuneet minuutin verran ensiavun aulassa, kun meidät kutsuttiin jonon ohi tapaamaan lääkäriä. Lääkäri sanoi, että ei voi kirjata minua potilaaksi jonon ohi, mutta voi kyllä tutkia minut ja määrätä lääkeet. Sain lääkkeet Elberto Eduardo Beltran Gonzalen nimellä, koska minua ei kirjattu potilaaksi. Mahtaa Elbertoa ihmetyttä, jos lääkäri seuravalla sairaalareissulla kysyy, joko madot ja loiset ovat poistuneet elimistöstä... Tarjosin lääkärille jälleen kerran rahaa palveluista mutta vastaus oli "ei maksa mitään. Toivottavasti paranet pian ja hyvää reissua". Ei ehkä jälleen kerran maailman reiluinta paikallisia kohtaan. Emme pyytäneet erityiskohtelua missään vaiheessa, mutta jostain kumman syystä saimme sitä.
Seuraavaksi lensimme Panama Cityn helteisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti