Kolumbia - graffiteja, kultaa, ruumiintarkastuksia, suolakirkko ja mörköjä

Ecuadorin Quitosta lensimme Kolumbian Bogotaan. Olimme viettäneet Limaa lukuunottamatta jo useamman viikon viileämmissä korkean ilmanalan kaupungeissa, Quito sijaitsee 2800 metrissä ja Bogota sijaitsee 2640 metrissä. Odotimme jo kovasti pääsyä helteiseen Panamaan, mutta sitä ennen tutustuisimme Kolumbiaan ja varsinkin sen pääkaupunkiin Bogotaan.

Bogotassa vierailimme Museo del Orossa eli kultamuseossa, jossa on esillä yli 34 000 kultaesinettä ajalta ennen espanjalaisia valloittajia. Kyseinen museo on yksi merkittävimmistä kultamuseoista koko maailmassa. Kiertelimme tuntitolkulla La Candelarian alueella, joka on yksi Bogotan vanhimmista alueista. Alueella sijaitse presidentinlinna, suosittu Bolivarin aukio ja monia satoja vuosia vanhoja kirkkoja. Lisäksi alue on kuuluisa värikkäistä taloistaan. Itse ihailimme näiden talojen lisäksi erityisesti aluen monia upeita graffiteja. Alueen yksi isoimmista kaduista on perjantai-iltaisin suljettu jalankulkijoita varten. Mekin vaeltelimme alueella katuesiintyjiä katsellen.

Kävellessämme La Candelarian alueella poliisit ajoivat ohitsemme tuijotellen meitä. Hetken päästä auto pysähtyikin ja poliisit tulivat luoksemme. He tekivät ruumintarkastuksen etsien todennäköisesti huumeita. Ei olisi ensimmäinen kerta, että poliisi kiristäisi turistilta rahaa löydettyään huumeita. Meiltä niitä ei kuitenkaan löytynyt. Olemme myös kuullet tarinoita, joissa poliisi ruumiintarkastusta tehdessään ujuttaa huumeita taskuun, jonka jälkeen turistilta on sitten hyvä kiristä rahaa. Näin ei kuitenkaan käynyt meille. On toki mahdollista, että mustamaalaan tässä Kolumbian poliisja syyttä suotta ja heidän tarkoituksena oli vain puhtaasti estää huumeiden käyttöä tai niiden levittämistä. Tai jotain... Poliisit olivat todella nuivia ja vähäsanaisia, lähtivät tarkastuksen tehtyään pois sanaakaan sanomatta. Oli ihan pakko huutaa "gracias" eli kiitoksia vaan heidän perään. Saatiinhan se hymy ja kädenheilaitus sieltä vastaukseksi. Ihme touhua!

Kiertelimme Bogotassa myös turistien vähemmän suosimia katuja. Mörköjä oli liikkeellä huomattavasti enemmän kuin muissa aiemmissa kaupungeissamme. Kutsumme möröiksi ihmisiä, jotka elävät kaduilla ja eivät ole enää oikein tässä hetkessä kiinni. Yleensä he ovat täysin harmittomia mutta Kolumbian möröillä oli kumma halu viedä aina juomapullomme. Jos kaduilla käveli juomapullon kanssa, ei heiltä saanut hetken rauhaa. Mörköjä näkee vähemmän päiväsaikaan, mutta heidän määrä lisääntyy kummasti iltaa kohti. Yksi ilta kävellessämme näitä katuja tuntui, ettei heiltä saanut hetken rauhaa. Kaduilla ei meidän lisäksi ollut juuri muita kuin mörköjä. Huutelun ja kerjäämisen määrä oli uskomaton. Termimme ei sinänsä ole tarkoitus loukata ja halventaa heitä, mutta jostain tämä termi vaan jäi sanavarastoomme.

Bogotasta hyppäsimme bussiin suuntana Zipaquira ja Salt Catedral. Kyseinen suolakirkko on rakennettu vanhaan suolakaivokseen. Kaivoksesta riittää kaivettavaa vielä seuraavaksi 500 vuodeksi ja siellä on koko ajan kaivostyöt käynnissä. Suolakirkko oli sinänsä melkoisen vakuuttava, sillä se sijaitsi maansyvyyksissä ja sen kaivaminen ja rakentaminen on ollut melkoinen urakka. Suolakirkon lisäksi tutustuimme Zipaquira pikkukaupunkiin, mikä oli mukavaa vaihtelua vilkkaan Bogotan jälkeen.

Nähtävyyksien lisäksi kävimme tutustumassa myös bogotalaiseen sairaalaan. Taustaksi täytyy kertoa sairaalakäynnistämme Ecuadorin Quitossa. Quitossa menimme sairaalaan kysymään lääkäriä ja sanoimme, ettei asia ole kiirellinen eli emme mene tämän vuoksi ensiapuun. Vartija ohjasi meidät kuitenkin ensiapuun, koska siellä oli ilmeisesti sairaalan ainoa edes hieman englantia puhuva lääkäri. Pääsimme lääkäin juttusille ensiavun jonon ohi. Lisäksi tarjotessani rahaa lääkärille hän sanoi, ettei meidän tarvitse maksaa mitään käynnistämme. Ei ehkä ihan reilua kaiken kaikkiaan paikallisia kohtaan. Kolumbian Bogotan sairaalassa meidät ohjattiin jälleen ensiapuun. Lääkäriopiskelija saattoi meidät sinne ja varoitti, että lääkärille on ensiavussa tuntien jono. Sanoimme, että ei se mitään, me odotamme. Ensiavussa paikalliset makasivat verissäpäin lattialla. Olimme istuneet minuutin verran ensiavun aulassa, kun meidät kutsuttiin jonon ohi tapaamaan lääkäriä. Lääkäri sanoi, että ei voi kirjata minua potilaaksi jonon ohi, mutta voi kyllä tutkia minut ja määrätä lääkeet. Sain lääkkeet Elberto Eduardo Beltran Gonzalen nimellä, koska minua ei kirjattu potilaaksi. Mahtaa Elbertoa ihmetyttä, jos lääkäri seuravalla sairaalareissulla kysyy, joko madot ja loiset ovat poistuneet elimistöstä... Tarjosin lääkärille jälleen kerran rahaa palveluista mutta vastaus oli "ei maksa mitään. Toivottavasti paranet pian ja hyvää reissua". Ei ehkä jälleen kerran maailman reiluinta paikallisia kohtaan. Emme pyytäneet erityiskohtelua missään vaiheessa, mutta jostain kumman syystä saimme sitä.

Seuraavaksi lensimme Panama Cityn helteisiin!

Ecuador - maailman keskipiste, ratsastusta ja haaveilua Cotopaxin valloituksesta

Ryöstön jälkeen pari päivää meni asioiden hoitamisessa. Uuden passin saaminen Perusta meni yllättävän kivuttomasti ja onnistui parissa päivässä. Tämän jälkeen oli aika palata normaaliin matkustamisen arkeen ja tutustua Ecuadoriin ja Quitoon.

Yksi Ecuadorin tavoitteistamme oli valloittaa 5897 metriä korkea Cotopaxin vuori. Cotopaxi on yksi maailman korkeimmista aktiivisista tulivuorista. Sairasteluni jatkuessa kävin Quiton sairaalassa ja minusta löydettiin jälleen matoja ja loisia. Olo ei ollut loistava, mutta silti halusin lähteä toteuttamaan Cotopaxin valloitusta. Päätimme ottaa riskin ja suunnata vuorella, vaikka sen valloittaminen onkin erittäin rankka suoritus fyysisesti. Huipulle nousu vie keskimäärin kahdeksan tuntia henkilöltä, joka on hyvässä kunnossa. Suurin osa kiipeilijöistä ei pääse huipulle asti. Olosuhteet ovat erittäin äärimmäiset johtuen lähes kuuden kilometrin korkeudesta, jäätävästä kylmyydestä, hapen puutteesta sekä jäästä ja lumesta. Viimeisin kahdeksan tunnin nousu aloitetaan puolilta öin pimeässä, jotta alas päästään ennen kuin aurinko alkaa sulattamaan jäätä. Aikaa kiipeämiseen ei siis ole rajattomasti. Olin kipeä, mutta päätin, että yritetään valloitusta. Näin jälkeen päin täytyy todeta, että onneksi sattuma puuttui peliin ja emme saaneet varattua retkeä heti päätöksen tehtyämme. Myöhemmin sain lisää järkeä päähän ja tajusin, että kovasta halusta huolimatta Cotopaxin valloitusta on siirrettävä siihen kun olen täysissä ruumiin ja sielun voimissa!

Quitossa kiertelimme vanhaa kaupunkia, joka on Unescon World Hertitage-kohde. Vanha kaupunki tunnetaan mukulakivikaduistaan ja värikkäistä rakennuksistaan. Menimme kaapelihissillä ihailemaan kaupunkia korkeuksista. Quiton kaapelihissi on maailman toiseksi korkein, se nousee peräti 4000 metrin korkeuteen. Kädet hikosivat siihen malliin kaapelihissin kyydissä, että vannoin ja vakuutin tämän olevan matkamme vihoviimeinen näköalahissi. Ne eivät vaan ole minun juttu.

Teimme päiväretken San Antoniossa sijaitsevaan Mitad del Mundoon eli maailman keskipisteeseen päiväntasaajalla. Kyseinen keskipiste mitattiin ja määriteltiin 1700-luvulla. Mitad del Mundossa on mm. 30-metrinen monumentti maailman keskipisteen johdosta ja se on suosittu turistinähtävyys, vaikka nykymittausmenetelmien valossa maailman keskipiste sijaitseekin itse asiassa 240 metrin päässä. Vierailimme alueella etnografisessa museossa, jossa tutustuimme Ecuadorin alkuperäiskansojen historiaan ja kulttuuriin.

Cotopaxin valloituksen jäädessä toistaiseksi haaveeksi päätimme koettaa päästä ihailemaan vuorta edes välimatkan päästä. Cotopaxin valloittaminen tai sen näkeminen edes kauempaa on usein haastavaa johtuen säästä. Pilvet ja sumu peittävät vuoren todella usein.  Näin kävi myös meidän ollessa alueella. Menimme päiväksi ratsastamaan Cotopaxin ja muiden tulivuorten lähistölle. Sää oli kuitenkin sateisen sumuinen - Cotopaxi jäi näkemättä. Saimme kuitenkin ihailla muuten kauniita maisemia hevosen selästä neljän tunnin ajan. Oli oikein mukavaa ja tervetullutta vaihtelua päästä pois kaupungista luonnon pariin!

Ecuador - rosvo prkl vei repun

Limasta hyppäsimme bussiin suuntana Ecuadorin Guayaquil. Bussimatkan piti kestää vajaa 30 tuntia, mutta rajamuodollisuuksien venyessä sekä Perun että Ecuadorn rajalla, meni matkaan reilusti yli 30 tuntia. En ole koskaan tavannut yhtä tehotonta rajatarkastusta kuin Ecuadorin rajalla. Ecuadorin rajaviranomaisilla meni jopa parikymmentä minuuttia yhden henkilön käsittelyyn ilman sen kummempia erityiskysymyksiä. He kysyivät samat asiat uudelleen, jotka olimme jo täyttäneet pyydetyille kaavakkeille, ja sitten naputtivat ne tehottomasti yhdensormijärjestelmän avulla tietokoneelle. Hikoilimme helteessä monta tuntia odottaen, että kaikkien bussimatkustajien rajamuodollisuudet saataisiin hoidettua.

Ecuadorissa meidän oli tarkoitus jäädä pariksi päiväksi Guayaquiliin, mutta istuttuamme jo yli 30 tuntia bussissa päätimme jatkaa matkaa samaan syssyyn vielä 8 tunnin verran ja otimme yöbussin Ecuadorin pääkaupunkin Quitoon. Edellinen bussimatka oli pituudestaa huolimatta ollut ihan viihtyisä perulaisen bussiyhtiön bussissa, bussimatka Quitoon oli todella epämiellyttävä. Bussi oli jäätävän kylmä kuten monissa Etelä-Amerikan maissa on tapana. Lisäksi wc:tä pidettiin lukossa ja aina kun halusit käyttää wc:tä, oli sinun pyydettävä siihen erikseen lupa. Aika kuluikin odottaessa ajan kulumista.

Aamulla saavuimme todella väsyneinä ja viluissamme Quitoon. Aiemmista korkean ilmanalan kaupungeista olimme etsimisen tuloksena onnistuneet aina löytämään hotellin lämmittimellä. Ilma on korkeuksissa sen verran kylmä, että lämmitin on hyvä olla mutta niitä ei löydy läheskään kaikista hotelleista. Quitossakin päätimme hotellimme kriteeriksi lämmittimen - helpommin sanottu kuin tehty. Etsimme tunteja hotellia, mutta lämmitin tuntui olevan tuntematon käsite. Olimme todella väsyneitä valvottuamme kaksi yötä ja kolme päivää matkustamisen merkeissä. Välillä jäin kadulla istuskelemaan rinkkojemme kanssa veljeni etsiessä hotellia. Havahduin useaan otteeseen siihen kun pääni tippui ja olin nukahtanut. Tiesin, että se on ihan vihoviimeinen virhe koko omaisuuden ollessa siinä kadulla, mutta kun tarpeeksi väyttää niin mikään ei pidä hereillä.

Päätimme pitää hotellin etsimisessä tauon ja mennä kahvilaan välipalalle. Ja siellä se rosvo sitten iski! Itse olin varkauden sattuessa wc:ssä. Veljeni vahti meidän molempien päiväreppuja ja rinkkoja. Tapahtui perinteinen harhautus, toinen rosvoista aiheuttaa häiriötä ja vie huomion muualle ja toinen nappaa sekunnissa kassin. Veljeni päiväreppu vietiin.

Menetimme paljon omaisuutta mutta toisaalta saamme olla onnellisia, että varkaus oli sinänsä harmiton ja väkivallaton. Tapasimme myöhemmin poliisiasemalla kanadalaisen naisen, jolta oli viety veitsellä uhaten kaikki paitsi päällä olevat vaatteet ja kolikot taskusta. Ryöstöt ovat todella yleisiä Etelä-Amerikassa, niin harmittomat varkaudet kuin erittäin väkivaltaset ryöstötkin. Olemme kuulleet ja lukeneet todella paljon tarinoita erilaisista ryöstöistä ja osasimme odottaa, että mekin joudumme sellaisen yrityksen kohteeksi. Laukkuja olemme aina vartioineet kohtalaisin hyvin, mutta Ecuadorissa monen päivän valvominen ja armoton väsymys tekivät tepposensa ja menitimme yhden neljästä laukustamme.

Teimme poliiseille rikosilmoituksen varkaudesta. Kahvilassa on valvontakamerat, jotka osoittivat suoraan pöytäämme, ja polisit olisivat tallenteesta nähneet tapahtuman ja tekijän välittömästi. Kahvila lupasi antaa nauhat katsottavaksi. Mutta ei - Ecuadorin poliisi ei toimi niin. Rikosilmoitus lähtee eteenpäin tarkastettavaksi ja jos tämä taho niin päättää, nauhat katsotaan myöhemmin. Eli niitä ei katsota. Emme hetkeäkään odottaneet saavamme tavaroitamme takaisin, tekijät ovat ammattilaisia, mutta olisihan poliisit voineet ne nauhat katsoa kerta niitä tarjottiin heidän katsottavaksi. Tehdessämme rikosilmoitusta kaksi poliisia tuijotti saippuaohjelmia tv:stä ja yksi pelasi tieokonepeljä yhden tehdessä töitä eli ehkä siinä ei ehdi sitten mitään nauhoja katsomaan. Poistuessamme poliisiasemalta poliisi tarjosivat meille kyytiä haluamaamme paikkaan. Siihen oli pakko todeta, että voimme kävellä, jospa käyttäisitte tämän vapautuan ajan vaikkapa rikosten selvittämiseen... :)

(Kuvan ecuadorilainen poliisikoira ei liity tapaukseen).

Tärkein varastettu omaisuutemme oli veljeni passi. Kaiken muun saamme korvattua rahalla, mutta uuden passin saaminen on haastava juttu. Suomella ei ole lähetystöä Ecuadorissa eli sieltä ei voi saada uutta passia. Ryöstöä seuraavana päivänä menimme tapaamaan Suomen kunniakonsulia. Hän toimenkuvansa tuntui tosiaan olevan kunnian tekeminen, sillä muuta hän ei voinut hyväksemme tehdä. Niinpä käännyimme Saksan suurlähetystön puoleen, sillä jollakin keinolla veljeni olisi päästä Perun Limaan, jossa on Suomen konsulaatti ja mahdollisuus saada uusi passi.

Saksan lähetystö lupasi kirjoittaa veljelleni Emergency Travel Documentin eli dokumentin, jolla veljelläni on oikeus palata kotimaahansa Saksaan ilman passia. Saksa ei tietenkään ole hänen kotimaansa, mutta muuta dokumenttia Saksan konsulaatti ei pystynyt kirjoittamaan. Seuraavaksi toivoimme, etteivät rajaviranomaiset tajuaisi tätä dokumenttia, sillä veljeni päätti lähteä koettamaan onneaan ja ostimme lentoliput Limaan. Onni suosi rohkeaa ja hän pääsi ilman passia Ecadorista Peruun ja on näin myös onnellinen uuden passin omistaja! Yhdysvaltoihin vaadittavaa biotunnistepassia Perusta ei ollut mahdollista saada, mutta sen saimme tilattua Suomesta Meksikoon, josta noutaisimme sen myöhemmin matkamme edetessä.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana täytyy todeta, että veljeni pääsi matkustamaan saksalaisella Emergency Travel Documentilla Peruun, jolla hänellä oli oikeus matkustaa vain Saksaan, mutta palatessa Ecuadoriin uuden passin kanssa hänen passiaan tutkittiin yli puoli tuntia Ecuadorin rajalla, koska sen epäiltiin olevan väärennös.

Rosvoille menetimme passin lisäksi mm. tietokoneen ja kameran. Nämä tulivat heti ostoslistallemme ja ovat korvattavissa. Ainoa asia, mikä jäi hieman harmittamaan on se, että menetimme muutamat Liman valokuvat. Siirrämme valokuvamme erittäin säännöllisesti kamerasta internetiin, mutta viimeisen päivän Liman valokuvat olivat vielä siirtämättä. Onneksi kyse on vain muutamista kuvista!

Cusco ja Lima - korkean ilmanalan viileydestä merenpinnan helteisiin

Machu Picchun tutkittuamme siirryimme Agua Calientesista takaisin Cuscoon. Olimme viettäneet Cuscossa muutaman päivän ennen Machu Picchun retkeämme. Päätimme viettää Cuscossa vielä pari lisäpäivää, sillä se oli ainoa mahdollinen reitti pois Machu Picchulta. Cuscossa kiertelimme kaupunkia ihaillen vanhoja rakennuksia ja aukioita. Vierailimme myös Inka-museossa tutusumassa inkojen metalli- ja kultaesineihin ja -koruihin, kulhoihin sekä tekstiileihin. Museossa saimme myös tutustua perinteisiin inkojen käsityömenetelmiin. Museossa pidetään näitä taitoja yllä ja opetetaan niitä edelleen eteenpäin taitojen säilyttämiseksi myös tuleville sukupolville.

Cuscosta hyppäsimme bussiin suuntana Lima. Perun busit ovat olleet yllättävän tasokkaita. Tässä bussissa saimme nauttia hyvistä tuoleista, kohtalaisesta jalkatilasta, elokuvista ja jopa internetistä. Viileän korkean ilmanalan jälkeen oli ihana päästä helteiseen Limaan!

Limassa etsimme tuntitolkulla hotellia. Jostain syystä kaupungin hotellit tuntuivat olevan täynnä. Halusimme asua Mirafloresin turistialueella ja samaa mieltä tuntuivat olevan muutkin turistit, koska huonetta oli vaikea löytää. Dormeja olisi löytynyt hostelleista, mutta vaikka olemmekin reppureissaajia olemme pyrkineet pitämään reissun aikana edes jonkinlaista tasoa asumuksissamme - huone hotellista omalla kylpyhuoneella on aina tavoitteemme.

Limassa kiertelimme vanhaa kaupunkia Plaza de Armaksen lähistöllä. Vanhassa kaupungissa oli todella kauniita historiallisia rakennuksia ja kirkkoja. Kävimme toki katsomassa myös presidentinpalatsin. Kiertelimme myös Mirafloresin aluetta ja shoppailimme tuliaisia Suomeen lähetettäväksi. Pääsimme pitkästä aikaa ihailemaan myös auringonlaskua Mirafloresin rantakadulla.

"Hauskana" yksityiskohtana sairastamiseeni liittyen voisi tähän väliin kertoa, millaista on reissata loisten ja matojen kanssa. Limassa menimme Mirafloresissa Huaca Pucllana pyramideille 400 AD tarkoituksena tutustua niihin tarkemminkin. Emme kuitenkaan päässet sisäänkäynti pidemmälle. Matti Nykäsen sanoin "se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin..." eli vatsakivut saattoivat hetkessä yltyä niin kovaksi, että kaikki muu jäi ja palasimme hotellille huilimaan. Liman päivät menivätkin hiljaiseen tahtiin toimien ja elellen - hieman nähtävyyksiä, tuliaisostoksia ja paljon jäätelöä.

Limasta hyppäsimme bussiin suuntana Ecuador ja Guayaquil!  Mutta tutustuimmeko Guayaquiliin - se selviää seuraavasta blogistamme...

Blogit palaavat pikkuhiljaa tauolta

Kuudesta maasta etsittyämme löysimme itsellemme vihdoin ja viimein uuden tietokoneen. Kirjoittelemme blogit pikkuhiljaa ajantasalla lähiviikkojen aikana.
 

Blogeissa jäimme ennen taukoa Machu Picchuun ja allekirjoittaneen sairastamiseen loisista, madoista ja ameeboista. Sairastaminen ei jäänyt valitettavasti pariin päivään vaan sitä on nyt maaliskuun lopussa takana noin kymmenen viikkoa. Olemme käyneet lääkärissä tai sairaalassa seitsemässä maassa ja olen syönyt kymmeniä lääkkeitä. Käsittelen tämän asian nyt tässä, jottei jokainen tuleva blogi menisi sairastamisesta valittamiseen. Tätä asiaa ei kuitenkaan voi täysin ohittaa, sillä se on vaikuttanut reissumme etenemiseen ja myös siihen, mitä olemme tehneet tai joutuneet jättämään tekemättä.

Kävimme tänään viimeksi lääkärissä ja lähiviikkojen kuluessa selviää olenko päässyt loisista, madoista, ameeboista sun muista eroon vai vieläkö on tilanne päällä. Kuluneet viikot ovat olleen rankkoja kovien vatsakipujen ja muiden oireiden vuoksi. Voin kertoa, ettei ole kiva tunne kun koukkumadot kiinnittyvät vatsanseinämään imemään verta. Ruoka ei maistunut viikkoihin saati pysynyt sisällä. Välillä tuntui, etteivät voimat riitä edes käden ylös nostamiseen saati matkustamiseen mutta luovutaminen ei käynyt (ainakaan kovin montaa kertaa) mielessä. Kaikesta tästä sairastamisesta huolimatta täytyy todeta, että hetkeäkään en vaihtaisi pois - reissumme jatkuu!

Tervetuloa takaisin blogiemme pariin! :)