Kommentoi, anna palautetta tai lähetä vaikka terveisiä meille!

Blogejamme saa kommentoida rohkeasti - mitä tykkäsit, mistä haluaisit kuulla lisää vai onko tekstit aivan tylsiä kuten välillä kirjoittajan mielestä on. Runosuoni ei aina syki, mutta kovasti koetamme pitää teidät ajantasalla siitä, missä menemme ja mitä teemme.

Jos sinulla on antaa matkavinkki ainutlaatuisesta tai muuten makeasta paikasta, joka ehdottomasti kannattaa nähdä, kerro se ihmeessä meille. Saatamme palkita sinut kuvalla kyseisestä paikasta! :)

Näemme lukijamäärämme, mutta olisi kiva tietää, ketkä blogejamme seuraa. Ilmianna itsesi meille :)

Meille saa myös lähettää terveisiä tai laittaa privaatisti toiveita osoitteeseen maailmanympari359@gmail.com.

Kioto ja Tokio - temppeleitä, ruskaa, puistoja, geishoja ja kaupunkien vilskettä

Kiotossa asuimme perinteisessä japanilaisessa majoituksessa, ryokanissa. Nukuimme patjoilla tatamilla. Omistajamummo oli oikein herttainen japanilainen, hän oli todella kohtelias ja vieraat huomioiva. Hän antoi meille mm. useampana päivänä hedelmiä päiväevääksi, jotta jaksaisimme kierrellä. Japanilaishotellien huoneiden varustukseen kuuluvat myös yukatat, kimonot, jotka päällä saa vapaasti liikkua hotellissa. Hieman vierastin tätä "aamutakki" päällä liikkumista julkisesti, mutta loppujen lopuksi se oli oikein mukava ja käytännöllinen asu. Tiesimme reissussamme koittavan hetken, jolloin lysti ei ole enää halpaa - yö ryokanissa maksoi 110 euroa.

Kiotossa kävelimme filosofin polun, kuljimme kanavien reunta pitkin temppeleitä ja Japanin syksyn ruskaa ihastellen. Oli ihanaa kun ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen saattoi pukeutua pitkiin housuihin ilman tukalaa kuumuuden tunnetta. Japanissa oli oikein mahtavat syyskelit, aurinko paistoi ja lämpöä oli reilut 20, vajaa 30 astetta.

Kävimme ihailemassa Golden Pavilion of Kinkaku-Jita (kuvassa), joka on yksi Kioton tunnetuimmista nähtävyyksistä. Teimme kävelykierroksen Nijo Castlessa, jossa vaikuttavia seinämaalauksia ja erittäin mielenkiintoinen lattia. Lattia päästää linnunääntä kuulostavan äänen aina kun sille astuu. Näin aikoinaan kuultiin aina, jos joku yritti salaa tulla linnaan. Linnan puutarha oli erittäin kaunis ja siellä oli mukava viettää aikaa kävellen ja istuskellen. Kävimme ihailemassa myös Ninnaji Pagodaa ja sitä ympäröivää puistoa kirsikkapuineen. Kiotossa näimme kaiken kaikkian todella monia temppeleitä puistoalueineen, mutta niistähän kaupunki tunnetaan parhaiten.

Kiotosta junailimme itsemme Japanin viimeiseen kohteeseemme Tokioon. Tokiossa kävimme tietenkin pyörimässä ja hieman shoppaamassakin kuuluisilla ostosalueilla, Harajukussa ja Shibuyassa. Shibuyassa on Hachiko-koiran patsas. Koira saattoi isäntänsä joka aamu junalle ja haki isännän juna-asemalta työpäivän päätteeksi noin kahden vuoden ajan. Eräänä päivänä isäntä kuoli kesken työpäivän. Tämänkin jälkeen Hachiko meni odottamaan isääntäänsä juna-asemalla noin 11 vuoden ajan. Patsas on omistettu tälle todella lojaalille koiralle ja se on lojaalisuuden symboli. Koirista puheen ollen - Japanissa näimme useita koiravaunuja eli lastenvaunuja muistuttavat vaunut, joissa koiraa ulkoilutettiin. Paljonkahan maksaisi postitus Suomeen, minunkin koiruus voisi tykätä niistä nyt vanhoilla päivillään :)

Kävimme Akihabarassa katsomassa josko paikalliset olisivat olleet siellä rooliasut päällä (alue tunnettiin aiemmin rooliasuisten japanilaisten kokoontumispaikkana, mutta puukotusepisodi ja useat kuolonuhrit muutama vuosi sitten on vähentänyt nämä kokoontumiset minimiin), mutta näimme vain MarioBros-hahmoja ajelemassa miniautoilla ja sisäkköasuisia naisia houkuttelemassa asiakkaita palvelustyttökahviloihin. 

Tietysti kävimme myös Asakusassa Sensojissa, joka on Tokion suurin buddhalainen temppeli (kuvassa) ja keisarin palatsin puistoa ihailemassa. Itse palatsiin tulee varata tutustumiskierros viikkoja aikaisemmin, joten tällaiset ex tempore-matkaajat eivät päässeet palatsiin tutustumaan.

Hiroshima, Nagasaki, atomipommien tuhot ja Fukushiman ydinvoimalan onnettomuus ovat edelleen läsnä jatkuvasti Japanissa. Tokion kaduilla pääsimme seuraamaan ydinvoiman ja ydinaseiden vastaista mielenosoitusta.

Kävimme ihailemassa koko Tokion kattavaa näkymää Shinjukun Metropolitan Government Centerissä. 220 metriä korkeasta rakennuksesta on mahtavat näkymät Tokion yli ja Mt. Fujikin häämötti kaukana taustalla.

Hotellimme sijaitsi paikallisen nyrkkeilyklubin vieressä. Oli mukava päästä katsomaan sparrausta ja treenejä. Kovasti olisi tehnyt itselläkin mieli hypätä kehään ja kokeilla osaako sitä enää edes lyödä saati potkia.  Syysflunssa ja rikkinäinen jalka kuitenkin estivät tämän.

Reilu kaksi viikkoa kului Japanissa nopeasti - huomenna hyppäämme lentokoneeseen suuntana Australia ja Melbourne!

Osaka ja Hiroshima - kohteliaisuutta, pukumiehiä ja atomipommeja

Bangkokista suuntasimme Japanin Osakaan. Bangkokin lentoasemalla tuli pieni mutka matkaan. Lentoyhtiö ei suostunut päästämään meitä koneeseen ilman paluulippua Japanista. Tällaisesta säännöstä emme olleet kuulleet aiemmin, emmekä ole löytäneet siitä vieläkään mitään tietoa, mutta vaihtoehtoja meillä ei ollut. Jos halusimme lennolle, piti olla paluulippu. Ei auttanut muu kuin mennä nettikahvilaan miettimään minne ja milloin haluamme seuraavaksi matkustaa. Aikaa meillä oli vajaa tunti. Olimme hieman miettineet esimerkiksi Koreaan tutustumista, mutta päädyimme ostamaan lentoliput Melbourneen. Alle puolessa tunnissa olimme päättäneet seuraavan maamme ja löytäneet sinne edulliset lentoliput. Takaisin check-iniin ja vihdoin saimme luvan päästä lennollemme.

Osakassa huomion vei ensimmäiseksi ihmisten kohteliaisuus ja ystävällisyys sekä kaupungin siisteys ja hiljaisuus. Oli outoa, etteivät auton torvet soineet koko ajan. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kohteliaita eikä missään näkynyt likaa tai roskia. Tämä oli aivan jotain muuta mihin olimme viime kuukausina tottuneet. Pakko mainita myös japanilaiset wc:t, sillä nekin olivat jotain aivan muuta, mihin olimme viime aikoina tottuneet. Oli jos jonkinlaista suihkutusta, istuimen lämmitystä, musiikkia wc:tä vedettäessä, häiriöääntä wc:ssä asioinnin ajaksi, ilmanraikastusta jne. Paljon turhaakin mutta istuimen lämmistys kelpaisi kyllä myös kylmään Suomeen!

Osakassa oli mielenkiintoista vain katsella japanilaisia, tyylejä oli niin moneen lähtöön - pukumiehiä, viimeisen päälle laitettuja naisia, trendikkäitä teinejä. Eltaantunut reppureissaaja joutui kaivamaan rinkastaan siisteimmät vaatteensa päällensä, mutta silti tunsi itsensä vastaukseksi kysymykseen Kuka ei kuulu joukkoon.

Osakassa kiertelimme kaupunkia, ihmettelimme ostosalueiden kylttien paljoutta ja värikkyyttä, kiertelimme Osaka Castlen alueella (kuvassa) ja tutustuimme Peace Osakaan. Kyseinen museo keskittyy sotiin ja on siitä harvinainen, että siellä tuodaan esille Japanin sotarikokset mm. Kiinaa, Koreaa ja Kaakkois-Aasiaa kohtaan. Museossa oli näyttely myös Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista. Mielenkiintoinen paikka kaiken kaikkiaan.

Osakasta teimme päiväretken Hiroshimaan. Hiroshimassa keskityimme atomipommiin liittyviin asioihin ja vietimmekin lähes koko päivän Peace Memorial Parkin alueella. A-Bomb Dome (kuvassa) on rakennus, joka muistuttaa atomipommista. Rakennus oli ennen pommia kaupungin merkittävimpiä rakennuksia. Se tuhoutui atomipommista vain osin, koska pommi räjähti lähes suoraan rakennuksen yläpuolella. 

A-Bomb Domen lähellä on muistolaatta kohdassa, jonka päällä pommi tarkalleen ottaen räjähti. Lisäksi alueella oli mm. lasten rauhanpatsas muistuttamassa Sadako Sasakista, nuoresta pommiuhrista. Moni tuntenee tarinan Sadakosta, joka sairastui pommin seurauksena leukemiaan. Japanilaisen kansantarun mukaan henkiön, joka tekee yli 1000 paperikurkea, toive toteutuu. Sadako kuoli leukemiaan ennen kuin sai 1000 paperikurkea valmiiksi, mutta tuhannet ihmiset lähettävät edelleen näitä paperikurkia museoalueelle Sadakon muistoksi.

Alueelta löytyy myös muistomerkkjä pommista kuolleiden opiskelijoiden sekä korealaisten muistoksi, rauhankello, muistolaatta, johon on kirjattu kaikki pommista kuolleet henkilöt, sekä rauhan tuli, joka palaa niin kauan kuin maailmasta löytyy ydinaseita. Yksi alueen mielenkiintoisimmista paikoista oli Peace Memorial Museum. Museossa saa erittäin kattavan käsityksen atomipommeista sekä niiden aiheuttamista tuhoista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Kokonaisuudessaan päivä Hiroshimassa oli erittäin pysäyttävä ja ajatuksia herättävä.

(Alla olevissa kuvissa mallinnus Hiroshimasta ennen ja jälkeen atomipommin.)

Kaakkois-Aasian skippaaminen

Bangkokista lensimme Japanin Osakaan. Osa lukijoista voi miettiä, miksi skippaamme Kaakkois-Aasian. Aiemmilla reissuillamme olemme käyneet mm. Thaimaassa, Indonesiassa, Malesiassa, Singaporessa, Vietnamissa ja Kambodzassa, joten tällä kertaa päätimme jättää Kaakkois-Aasian väliin. Toki sielläkin riittää vielä mielenkiintoisia maita ja paikkoja, joihin matkustaa, mutta valitettavasti emme ehdi tällä reissullamme kaikkialle ja joka maahan. Nälkä tosin kasvaa syödessä ja kaikkialle tekisi mieli :)

Huoltopysähdys Bangkokissa

Varanasista lensimme huoltopysähdykselle Thaimaan Bangkokiin. Kaupunki on meille ennestään kovin tuttu usein vierailujen jäljiltä, joten pystymme keskittymään olennaiseen - hierontaa, manikyyriä, pedikyyriä, kampaajaa, parturia, silmien kestopigmentointia, shoppausta, korvakynttilän kokeilua, thairuokaa ja tietty BigMaceja, koska Nepalissa ei ollut McDonaldsia ja Intian McDonaldseista ei HolyCowta saanut.

Onneksi saimme ostettua myös uuden kannettavan tietokoneen hajonneen tilalle – helpottaa reissujen suunnittelua kummasti. Lisäksi kävimme leffassa katsomassa muutaman elokuvan. Oli kivaa vaihtelua katsoa jenkkileffaa, sillä kahdesta aiemmasta elokuvastamme hindiksi ja malajamiksi emme ymmärtäneet puheen perusteella yhtään mitään. Kävimme katsomassa myös leffan thaiksi, tosin englanniksi tekstitettynä. 

Kävimme pyörimässä Khao San Roadilla, joka on Bangkokin reppureissaajien alue. Nyt olemme nähneet reppureissaajien kolme koota - 1) Khao San Road, Bangkok, Thaimaa, 2) Kathmandu, Nepali ja 3) Kuta beach, Bali, Indonesia.

Bangkokista poistuimme juuri ennen tulvia suuntana Japanin Osaka.

Varanasi - pyhän Gangesin äärellä

Etelä-Intian jälkeen halusin nähdä vielä "aidompaa" Intiaa, joten lensimme Kovalamin rannalta takaisin Pohjois-Intiaan ja Varanasiin. Varanasi on yksi maailman vanhimpia yhtenään asuttuja kaupunkeja ja se on intialaisten pyhäkaupunki. Me matkustimme Varanasiin katsomaan pyhiinvaeltajien rituaaleja ja intialaisten kylpemista Gangesissa ikivanhojen temppelien edessä.

Jo Varanasin lentoasemalla törmäsimme Pohjois-Intiaan tyypilliseen ilmiöön, ukottajiin. Taksinkuljettajat koettivat saada meidät kyytimme yli kolminkertaisella summalla todelliseen hintaan verrattuna. Tähän emme tietenkään suostuneet, sillä tiesimme hinnan tippuvan heti lentoaseman ulkopuolella. Ja näin kävikin, samat taksit tarjosivat kyytiään hieman myöhemmin jo huomattavasti halvemmalla. Emme tosin ukottajien kyytiin lähde, vaan otimme kyydin henkilöltä, joka heti tarjosi reilua hintaa. Lupasin ääneen jo Varanasin lentokentällä, etten hermostu Varanasissa vaikka touhu siellä vastaisikin Delhiä ja Agraa ukotusyrityksiin ja naisen asemaan liittyen. Enkä hermostunut, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos -menetelmä auttoi asiaa kummasti.

Auringon nousu ja lasku ovat parhaita aikoja ihailla Gangesia sekä pyhiä rituaaleja ja ruumiiden polttamista. Vuokrasimme itsellemme veneen ja kuljettajan illaksi, jotta pääsimme ihailemaan joen rannan näkymiä ghatti ghatilta. Ghatit ovat portaikkoja, jotka johtavat Gangesiin. Veneretkemme aikana näimme useiden kymmenien ruumiiden polttamista, Gangesissa kylpijöitä sekä seremonian, joka pidettiin pääghatissa. Seremoniassa pyhät miehet tekivät rituaaleja tulen ja muiden apuvälineiden avulla hindujen monipäiväiseen juhlaan liittyen. Hindut juhlivat ilmeisesti tietyn jumalan puolison vapautumista Sri Lankasta yhdeksän päivän jälkeen, näin ainakin tarina meille kertoi. Tämä juhla täytti Varanasin kadut jumalpatsaista ja juhlijoista monen päivän ajaksi. Juhla huipentui näiden jumalpatsaiden heittämiseen Gangesiin - mistä johtuen hotelliimme ei tullut seuraavana aamuna laisinkaan vettä, patsaat olivat hajoittaneet vesiputket.

Kävimme seuraamassa auringonnousun aikaan pyhiinvaeltajien rituaaleja sekä kylpijöiden  peseytymistä Gangesissa. Gangesin vesi on ruskeaa, täysin sameeta ja siellä lilluu paljon roskia. Itse päätin turvautua hotellin suihkuun ja jätin Gangesissa kylpemisen väliin, tosin sieltä se hotellin vesikin tulee... Intialaiset itse juovat Gangesin vettä suoraan joesta sekä pesevät astiansa ja pyykkinsä joessa. Gangesiin heitetään poltettujen ruumiiden tuhkat ja tunnetusti myös ruumiita, sillä vain miesten ruumiita poltetaan Gangesin ghateissa - mm. pyhien miesten, naisten ja lasten ruumit heitetään Gangesiin polttamatta.

Kävimme seuraamassa ruumiiden polttamista Burning Ghatissa. Näimme kuinka ruumiille annettiin viimeinen kylpy Gangesissa ja kuinka ruumiille juotettiin viimeiset Gangesin vedet ennen polttamista. Ghatissa paloi saman aikaisesti useita kymmeniä ruumiita, joten savun määrä oli aika huima ja se saikin vedet vuotamaan silmistäni. Oli aika siirtyä nuotioiden äärestä shoppaamaan minulle intialaisia mekkoja Suomeen lähetettäväksi. Shoppailun lisäksi vastapainoksi kaikelle pyhyydelle menimme leffaan katsomaan bollywoodia hindiksi.

Pari mielenkiintoista yksityiskohtaa on pakko kertoa. Intian posti on mielenkiintoinen paikka. Halusin lähettää kaksi kirjekuorta Suomeen. Minua pyydettiin odottamaan 15 minuuttia, koska tietokone oli olevinaan kaatunut. Sanoin, etten voi odottaa kauempaa, koska minulla on kiire lentoasemalle. Viidentoista minuutin jälkeen minua pyydettiin uudestaan odottamaan 15 minuuttia. Sanoin, etten suostu siihen, sillä olin juuri hokassut seiniin liimatuista kylteistä, että postin kaikkien työntekijöiden ruokatuntia alkaa vartin päästä ja posti menee kiinni. Vaadittuani palvelua heti tietokoneet yhtä-äkkiä toimivatkin. Pari muuta turistia sanoi olleensa postissa jo kaksi tuntia. Kyse oli ilmeisesti vain siitä, että näitä ulkomaan postituksia ei haluttu hoitaa.

Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy kerjäämiseen. Näimme kadulla vammaisen kerjäläisen, jolla oli käsi ja suu vinksallaan. Kerjäläinen sai rahaa ja hupsheijakkaa, suussa ja kädessä ei ollutkaan mitään vikaa. Hän jatkoi keskusteluaan tuttavansa kanssa suun liikkuessa normaalisti ja käsikin toimi moitteettomasti. Kaikkea aikuinen ihminen tekeekin rahan eteen.

Intiassa vietetty kuukausi oli kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen. Maassa on paljon hyvää ja kaunista, mutta myös asioita, jotka voisivat olla toisin. Välillä olin jo valmis vannomaan, etten tule enää koskaan Intiaan enkä usko, että siellä voi löytää itsestään sisäisen taiteilijan, mutta... eihän sitä koskaan tiedä.
(Kuvassa haen hyvää karmaa laittamalla kynttilän ja kukkia Gangesiin.)

PS. Blogeistamme voi saada kuvan, että Intia on täynnä ukottajia tai henkilöitä, jotka kohtelevat naisia todella huonosti. Näin ei kuitenkaan ole.

Blogimme ei ole tarkoitus olla faktapläjäys eri maista vaan kanava kertoa läheisillimme, mitä meille kuuluu ja mitä olemme kokeneet. Kerromme blogeissamme asioista, joita me kohtaamme ja jotka ovat jääneet mieleemme. Blogeissa mainitut tapaukset ovat vain pieni osa siitä, mitä kaikkea hienoa ja mahtavaa koimme Intiassa.

Eurooppalaisvaikutteisesta Kochista Kovalamin biitsille

Goalta matkustimme yöjunalla Kochiin. Junan piti lähteä kymmenen aikaan mutta pääsimme lähtemään vasta muutaman tunnin myöhässä. Junan makuuvaunut olivat odotuksen mukaisesti aivan toista tasoa kuin TransSiperian reittimme varrella. Omia hyttejä ei varsinaisesti ollut vaan hytit oli erotettu toisistaan väliseinien lisäksi verhoilla. Hyteissä oli kolme sänkyä päällekkäin. Sängyissa oli lakanat ja erittäin, erittäin likaiset täkit. Otimme rinkkamme talteen omiin sänkyihimme, mistä johtuen makasimme sängyissämme kaksinkerroin odottaen vain seuraavaa päivää ja junamatkan päättymistä. Hyttimme oli täynnä ja siellä oli mm. itkevä vauva vanhempineen sekä vanhempi rouva ilman lippua. Hänet ajettiinkin hytistämme pois lipun ostaneiden saavuttua aamuyöllä junaan.

Aamulla nousimme jo hyvissä ajoin ylös. Matkaa oli jäljellä lähes 12 tuntia mutta tekemistä ei juurikaan ollut. Hyttikaverimme eivät puhuneet juurikaan englantia, ikkunat olivat niin likaiset, ettei niistä nähnyt ulos ja lukeakaan ei voinut koska hyttimme valo ei toiminut. Junassa haisi todella voimakas wc koko matkan ajan. Ei ollut vaikea päättää heti junamatkamme aluksi, että minua ei enää Intian yöjuniin saa. Jotain "positiivista" junasta kuitenkin löytyi – (länsimaalaiset) naiset tuntuvat välillä olevan Intiassa melkoisen vapaata riistaa, mutta junissa oli kyltit, joissa kiellettiin naisten ahdistelu kaikin mahdollisin tavoin, myös laulamalla. 

Junamatka oli harvinaisen epämiellyttävä mutta onneksi Kochi oli maineensa veroinen. Majoituimme Fort Kochin puolelle, missä oli useita kortteleita vanhoja, eurooppalaistyylisiä taloja. Oli mukavaa vain kävellä, nauttia suht puhtaista kaduista ja kauniista taloista. Ihailimme talojen lisäksi vanhoja kirkkoja - Kochista löytyy esimerkiksi ensimmäinen Aasiaan rakennettu eurooppalainen kirkko sekä Vasco da Gaman ensimmäinen hautapaikkaa. Fort Kochi tunnetaan kiinalaisista kalastusverkoista, pääsimmekin paikallisten kalastajien kanssa tutustumaan näillä isoilla verkoilla kalastamiseen. Tutuimme myös Kochin toiseen puoleen, joka oli perinteinen intialainen kaupunki, pientä kauppaa sun muuta vierivieressä lähes loputtomiin. Matkasimme Fort Kochista Kochin toiselle puolen lautalle. Lautta oli täpötäynnä ihmisiä ja vain muutamat pelastusliivit olivat seinässä kiinni. Tämä näky auttoi entistä selvimmin ymmärtämään, miksi niin moni kuolee lauttaturmissa. 

Meillä oli jo aiemmin ollut Intiassa mielenkiintoisia pesulakokemuksia, esimerkiksi Delhissä pyykkimme haisivat todella pahalta hotellimme pesulan jäljiltä. Konepesua on lähes mahdoton löytää ja vastentahtoani suostuin Kochissa käsinpesuun. Paitani venyi pesussa muodottomaksi jätesäkiksi ja osa vaatteista palautui likaisena. Yksi paita oli mennyt ruosteeseen ja sitä ei tietysti pelastanut enää mikään. Hotelli ei halunnut kantaa lupaamaansa vastuuta pyykeistämme, mutta koska kyseessä oli ihan ok ja suhteellisen hintava hotelli, en suostunut tähän. Vaadin paitani korjausta, mikä oli suhteellisen hankalaa, koska hotellin (mies)työntekijät suostuivat puhumaan vain veljelleni. 

He kysyivät veljeltäni, miten paitani tulisi korjata. Hotellin miehet ehdottivat, että venynyt paita korjattaisiin pesemällä uudelleen. Koetin selittää, että se ei kyllä paidan muotoja palauta, mutta mistäpä nainen mitään tietäisi. Kerroin myös, ettei ruoste lähde pesemällä, mutta sitäkään ei ilman kokeilua suostuttu uskomaan. Loppujen lopuksi kun päädyimme siihen, että räätäli saa kaventaa paitani, pyydettiin veljeäni mukaan räätäliin näyttämään, mistä kohdasta paitaa on kavennettava. Siis mitä ihmettä? Koetimme selittää, että minä ja vain minä pystyn sanomaan oikeat mitat paidalleni, mutta se oli hotelliväen kovin vaikea ymmärtää. He eivät meinanneet myöskään millään uskoa, että t-paita voi maksaa 20 euroa, sillä eihän kukaan maksa niin paljoa t-paidasta. Loppujen lopuksi kahden päivän keskustelujen jälkeen lähdimme koko porukka räätäliin näyttämään oikeat kavennusmitat. Lisäksi saimme ruosteisesta paidasta hyvistystä, se hoitui suhteellisen helposti. Johtuikohan siitä, että kyseessä oli miehen paita...

Kochista suuntasimme päiväjunalla Thiruvananthapuramiin. Päiväjuniinkin myydään yleensä vain pitkänmatkan makuupaikkoja hyteissä, mutta niihin en enää suostunut menemään. Löysimme onneksi junan, jossa oli normaalit penkit ja istumapaikat. Juna oli jälleen myöhässä ja tietenkään asemalla siitä ei kuulutettu mitään, ei auttanut kuin istua ja odottaa. Thiruvananthapuramissa ei ollut meille mitään erityistä nähtävää (kaupungissa on kuuluisa hindutemppeli, mutta sisäänpääsy on vain hinduille). Vaeltelimme kaupungin katuja, otimme taksin kaupungin toiselle puolelle saadaksemme Domino`sin pitsaa ja kävimme katsomassa leffan malajalamiksi (paikallinen kieli) ilman tekstitystä. Pian suuntasimmekin varsinaiseen kohteeseemme eli kaupungin lähellä sijaitsevalle Kovalam-rannalle.

Otimme hotellin heti rannan vierestä. Parvekkeeltamme avautui esteetön näkymä merelle ja ranta oli kahden metrin päässä. Vietimme päivät rannalla rentoutuen pilvettömän taivaan alla. Tosin välillä rentoutuminen oli hieman haastavaa intialaisten valokuvatessa minua. Koetin estää ja kieltää kuvauksen aina kun näin niin tapahtuvan, mikä hieman häiritsi keskittymistä olennaiseen eli rentoutumiseen auringon alla meren äärellä. Intialaiset itse uivat meressä vaatteet päällä, mutta olin hieman yllättynyt, että Kovalamissakin länsimaalaiset naiset bikinit päällä herättävät edelleen kiinnostusta. Aiemmin ranta tunnettiin nimittäin yläosattomista länsimaalaisista naisista.

Goa, Kochi ja Kovalam sijaitsevat kaikki Etelä-Intiassa. Täytyy kyllä sanoa, että naisena viihdyin Etelä-Intiassa pohjoista paremmin. Huutelua ja koskettelua ei juurikaan esiintynyt - tuijottelu, kuvaaminen ja naisen huomiotta jättäminen oli toki samanlaista etelässäkin. Tyydyin kohtalooni ja jos minulta ei kysytti, koetin olla hiljaa :) Myös turistien ukottajia oli etelässä pohjoista huomattavasti vähemmän. Monet paikallisetkin kertoivat meille, miten heitä on huijattu Delhissä tai Agrassa eli ukotusyritysten kohteena ei ole vain länsimaalaiset turistit vaan myös paikalliset.

PS. Pahoittelut, että olette joutuneet hieman odottamaan uusia blogeja. Kannettava tietokoneemme hajosi välillä Kochi-Kovalam. Jouduimme odottamaan Bangkokiin pääsyä, jotta saimme ostettua uuden koneen.