Copacabana - Titicaca-järven äärellä

La Pazasta suuntasimme bussilla Copacabanaan Titicaca-järven äärelle (faktapläjäyksenä kerrottakoon, että Rio de Janeiron Copacabana-ranta on saanut nimensä tämän kylän mukaan, eikä toisinpäin). Kiertelimme koko pikkukylän etsien siistiä ja lämmintä hotellia internet-yhteydellä ja kuumalla suihkulla. Löysimme hotellin, joka lupasi täyttää nämä kriteerit.

Palattuamme auringon lämmöstä takaisin huoneeseen huomasin palelevani sisällä takki päällä - lämpömittarimme mukaan lämmintä oli 17 astetta. Noh, ajattelin mennä lämmittelemään kuumaan suihkuun. Vesi oli haaleaa. Aikamme selvitettyämme asiaa espanjaksi selvisi, että vesi ei tule muuttumaan sen kuumemmaksi. Eikun kamat kasaan ja uutta hotellia etsimään. Onni potki tällä kertaa. Löysimme todella viihtyisän huoneistohotellin, kuumalla suihkulla, patterilla ja ihanilla untuvapeitolla iänikuisten ja ällöttävien karvapeittojen sijaan (noista karvapeitoista voisin kirjoittaa kokonaan oman blogin, mutta annetaanpa olla :). Hinta oli tosin puolet enemmän mutta pelkästään lämmin huone ja kuuma suihku olivat ennemmän kuin tämän hinnan väärti.

Copacabanassa törmäsimme La Pazan tapaan upeasti pukeutuneisiin kaduilla tanssiviin ja soittaviin ihmisiin. Nautimme paikallista Titicaca-järven herkkua eli taimenta kokateen kanssa. Pyörimme ympäri turistien valloittamaan keskustaa. Copacabana oli mukava pikkukylä, jossa pääsi kätevästi kaikkialle jalan, siellä oli tarjolla hyvää ruokaa ja maisemat järvelle olivat mukavaa vaihtelua isojen kaupunkien jälkeen. Lisäksi kiipesimme kaupungin laitamalla sijaitsevalle Cerro Calvario-kukkulalle. Matkan varrelta ylös löytyy 14 isoa ristiä ja näkymät huipulta ovat mahtavat ympäri Copacabana-kylän ja Titicaca-järven. Tosin kiipeäminen korkeassa ilmanalassa oli yhtä tuskaa, hitaasti mutta varmasti pääsimme perille.

Copacabanasta suuntasimme koko päivän kestävälle veneretkelle Titicaca-järvelle ja Isla del Sol-saarelle (Aurinkosaari). Titicaca-järveä pidetään maailman suurimpa korkean ilmanalan järvenä (3808 m). Aurinko on syntynyt Inka-mytologian mukaan Isla del Sol-saarella. Isla del Solissa tutustuimme Cha'llapampa-kylään, muinaisiin Inkaraunioihin, Inkapöytään, jonka äärellä on kertoman mukaan uhrattu ihmisiä, Inkaportaisiin ja nuoruuden lähteeseen sekä muinaiseen Inkatemppeliin. Päivän teki entistä mielenkiintoisemmaksi se, että Chacaltaya-vuoren korkeuksissa paahtavassa auringossa ja lumen keskellä olimme saaneet naamoihimme palovammoja auringosta. Isla del Solilla jouduimme kulkemaan hatut päässä ja huivit kasvojen edessä paahtavasta auringosta huolimatta. Huh hellettä!

Olisimme viihtyneet Boliviasssa kauemminkin. Maa valloitti meidät värikkyydellään ja uskomattoman edullisella hintatasollaan. Copacabana sijaitsee viiden mailin päässä Perun rajasta, joten oli aika vaihtaa maata ja suunnata Peruun!

Vihdoinkin Boliviassa ja maailman korkeimmassa pääkaupungissa La Pazassa!

Neljän lennon, viiden lentokentän ja 24 tunnin jälkeen olimme vihdoin ja viimein La Pazassa. La Paz on maailman korkeimmalla, 3800 metrissä, sijaitseva pääkaupunki. Lentokentällä koimme todellisen yllärin (jepjep) - rinkkani oli jälleen kerran hajonnut. Ei enää oikein olisi jaksanut edes mainita lentoyhtiölle asiasta, mutta päätimme vielä kerran yrittää. Vastuuhenkilönä oli vanha pappa, joka oikein täristen intoutui huutamaan meille, vain espanjaksi, joten ihan koko tarina ei meidän espanjan kielen taidolla selvinnyt. Kello oli lähes puoli yö, olimme valvoneet kaksi vuorokautta putkeen ja joten päätimme antaa asian olla, kärsiä tappion ja siirtyä hotellille.

Yleensä emme varaile hotelleja etukäteen vaan tsekkaamme tilanteen paikan päälle. Tiesimme saapuvamme La Pazaan keskellä yötä ja koska kaupunki ei ole mikään maailman turvallisin, varasimme kerrankin hotellin etukäteen. Hotellille saavuttuamme selvisi, että heillä oli kyllä meidän varaus, mutta joku toinen asui meidän huoneessa. Syy oli ilmeisesti hotelliin saapunut iso ryhmä tai sairastunut henkilö. Tarinoita oli kaksi ja ne kerrottiin jälleen kerran vain espanjaksi, joten... Huudoksihan tämäkin meni. Lentokentällä luovutin rikkinäisen kassin suhteen, mutta minäkään en kahta kertaa päivässä luovuta. Varsinkin kun uuden hotellin etsiminen La Pazassa kävellen keskellä yötä tarkoittaa melko varmasti koko meidän omaisuuden ryöstämistä. Tunnin verran "keskusteltuamme" eli huudettuamme (minä ja bolivialaisten temperamentti eivät sovi yhteen) tulimme siihen lopputulokseen, että muutamme asumaan läheiseen kolmen tähden hotelliin tämän täpötäyden hostellin sijaan, samaan hintaan. Hostelli maksaisi erotuksen. Sopi meille. Lisäksi vaadimme hostellia järjestemään vartijan saattamaan meidet uuteen hotelliin, jotta omaisuutemme säilyisi hallussamme perille asti. Vihdoin yhden jälkeen yöllä pääsimme kuumaan suihkuun ja sänkyyn. Tosin La Pazan yö oli kylmä ja yövartijalla ei ollut avainta huoneeseen, jossa on hotellin lämmittimit, jouduimme palelemaan ensimmäisen yön sikiöasennos peittojen alla aamua odottaen. Saapuihan se aamu ja saimme lämmittimen, nyt oli hyvä!

La Pazassa tutustuimme kaupunkiin. Kävimme paikallisilla noitamarkkinoilla katsomassa myynnissä olevia laaman sikiöitä, joita käytetään Aymara-rituaaleihin. Pyörimme turistien suosimalla Sagarnagakadulla turistirihkamaa tutkien ja kävimme tsekkaamassa mustan marketin tarjonnan. Koka-museossa tutustuimme kokaiinin kasvatuksen historiaan ja merkitykseen sekä kokaiinin vastaisiin taisteluihin. Kaupungilla kävelessämme törmäsimme sunnuntaitansseihin eli uskomattoman upeasti pukeutuneisiin paikallisiin, jotka valtasivat kadut soittaen, tanssien ja olutta juoden. Heitä oli tuhansittain ja kulkue jatkui korttelikaupalla. Saman päivän iltapäivänä suuntasimme Murillo-aukiolle, jossa oli käynnissä konsertti - La Pazan eliitti tanssi lavalla turvamiesten ympäröimänä tavallisen kansan juhliessa kaduilla.

La Pazasta teimme retken läheiselle Chacaltaya-vuorelle. Kelin ollessa huono kyytimme joutui jättämään meidät normaalia kauemmaksi, joten jouduimme kävelemään pitkän matkan ennen kuin olimme edes siinä pisteessä, josta normaalisti lähdetään kapuamaan huipulle. Kelistä johtuen meille kerrottiin, ettei meillä olisi aikaa kavuta vuoren huipulle. Tähän emme tietenkään suostuneet, koska se oli retkemme ainoa tavoite. Saimme luvan mennä huipulle, jos tekisimme sen mahdollisimman nopeasti. Noin 20 henkilöstä olimme ainoat, jotka saavuttivat tämän 5421 metriä korkean huipun! Tosin tiesimme nousevamme liian nopeasti, meillä oli pahoja hengitysvaikeuksia ja tavoite tuntui mahdottomalle, mutta emme luovuttaneet. Chacaltayan huippu on toistaiseksi korkein huippumme!

La Pazassa kävimme lisäksi tutustumassa paikalliseen kuulaaksoon. Reissullamme olemme nähneet mahtavampiakin kuulaaksoja, mutta paikan hallusinaatiokaktukset olivat tutustumisen arvoisia.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen yön huutamisten jälkeen Bolivia vaikutti mielenkiintoiselle ja ihanan värikkäälle maalle - ei kyseistä maata suotta kutsuta Etelä-Amerikan Tiibetiksi!

Manaus & Amatson - Viidakkoseikkailun aika!

Manaus on yksi suosituimmista Amatson-retken aloituspaikoista ja pohdiskelujen jälkeen mekin päätimme suunnata Amatsoneille Manauksesta. Tutustuimme paikan päällä useampaan retkijärjestäjään ja köyhinä reppureissaajina päätimme valisemaan sen kalleimman mutta myös kehutuimman.

Lähdimme neljän päivän ja kolmen yön retkelle Ararinhan alueelle. Manauksesta oli noin neljän tunnin matka kyseiseen viidakkohotelliin - ensin ajoimme autolla, sitten veneellä, sitten autolla ja sitten taas veneellä. Retken alun teki mielenkiintoiseksi se, että lähtöaamuna Manauksessa satoi kaatamalla. Jos Suomessa sataa kaatamalla, se ei ole mitään verrattuna tähän sademetsäalueen sateeseen. Kaksi sekuntia sateessa ja olet täysin läpimärkä. Jälleen kerran tuli hetkellisesti mietittyä, että mihinkähän olen taas pääni laittanut...

Viidakkohotellimme osoittautui kuitenkin mukavaksi paikaksi ja aurinkokin alkoi pikkuhiljaa pilkistämään. Ensimmäisenä viidakkoiltanamme suunnistimme onkimaan piranjoita ja bongaamaan eläimiä. Ja hiphei, allekirjoittanut sai kalakilpailumme ensimmäisen piranjan. Hyvä Suomi! Veneretkemme aikana näimme joen varrella olevia paikallisia asutuksia, delfiinejä, laiskiaisia, paljon erilaisia lintuja, alligaattoreita ja pääsimme jopa pitelemään parin vuoden ikäistä alligaattoria. Lisäksi näimme linnun, joka on niin kummajainen, etteivät tiedemiehetkään ole keksineet sille oikeaa luokitusta vaan he joutuivat tekemään linnulle ikioman luokan. Lintu muistuttaa dinosauruksia ja se on noin kanan kokoinen. Linnun nimeä emme valitettavasti muista.

Paikallisoppaamme teki iloksemme jotain mitä ei saisi tehdä, mutta toisaalta sitä kautta pääsimme tutustumaan lähemmin laiskiaiseen. Hän kiipesi puuhun hakemaan laiskiaisen meidän ihmeteltäväksemme. Mielenkiitoinen kummajainen tuo eläin! Jotta ei menisi ihan sääntöjen rikkomiseksi ja eläinten kiusaamiseksi, oppaamme laittoivat laiskiaisen tutustumisemme jälkeen takaisin samaan puuhun ja odotimme kunnes laiskiainen kiipesi puun latvoihin saakka ja asettui takaisin aloilleen.

Seuraavana aamuna vierailimme paikallisessa kodissa, jonka jälkeen lähdimme ensimmäiselle viidakkokävelyllemme. Reissun aikana näimme todella paljon eläimiä (lintuja, perhosia, käärmeitä, apinoita) ja uskomattoman isoja puita. Oppaamme pyydysti myrkyllisen käärmeen, jotta pääsimme tutustumaan käärmeeseen lähemmin. Käärmeen purema johtaisi kuolemaan ilman välitöntä sairaalahoitoa. Tiesimme paikallisoppaamme seuraavan meitä pian perästä, joten oppaamme käytti veitseämme tyhjentääkseen käärmeen myrkystä eli antoi käärmeen purra myrkkynsä meidän veitseen.

Seuraava aamuna oppaamme halusivat viedä meidän viidakkoon, jonne ei yleensä turisteja viedä. Siellä pääsimmekin kunnolla viidakon makuun - paikallisoppaamme joitui viidakkoveitsellään raivaamaan meille tietä. Jälleen näimme paljon eläimiä ja upeaa sademetsäkasvillisuutta. Houkuttelimme lähes kämmenen kokoisen tarantellan ulos pesästään meidän ihmeteltäväksi. Illalla suuntasimme yöksi viidakkoon. Rakensimme itsellemme majan puista, riippukeinuista ja katoksi laitoimme muovin mahdollisen sateen varalle. Illalliseksi paistoimme kokonaisen kanan nuotiolla ja sen jälkeen olikin aika käpertyä riippukeinuun unille viidakon ääniä kuunnellen. Hyvin tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen teimme aamiaisen nuotiolla ja suuntasimme takaisin viidakkohotelliimme.

Nautin periaatteessa joka hetkestä viidakossa, kasvillisuus ja eläimet olivat aivan uskomattomia. Mutta niin olivat hyttysetkin! Jos joku sanoo, että Suomen lapissa on paljon hyttysiä niin tervetuloa Amatsoneille. Hyttysten määrä oli jotain aivan käsittämätöntä, olimme aivan täynnä hyttysen puremia myrkyistä ja suojavaatteita huolimatta. Itse sain kaiken muun lisäksi näistä hyttysistä allergisia reaktioita, yhdestä puremasta saattoi tulla muutaman sentin kokoinen, uskommatoman kovaa kutisevä läiskä. Amatson oli uskomaton mutta olin niin onnellinen ja helpottunut päästessäni takaisen Manaukseen ja kauas viidakon hyttysistä!

Amatson-alueelle matkaaville suositellaan ehdottomasti malarian estolääkkeen syömistä. Olimme hankkineet tietysti nämä lääkkeet jo Suomesta mukaamme eri paikkoja ja maita ajatellen, mutta vieläkään emme ottaneet niitä käyttöön. Lääkärimme kauhistuisivat jos kuulisivat tästä, mutta päätimme luottaa asiantuntijoihin eli paikallisiin tässä asiassa. Vierailemallamme Amatsonin alueella ei ole ollut yhtään malariatapausta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Malarian tarttuminen vaatii hyttysen, joka on purrut malariaan sairastunutta ja puree seiraavaksi meitä. Nämä faktat ja tietomme malarian estolääkkeiden sivuvaikutuksista johti päätökseen, ettemme ota estolääkitystä Amatsoneilla.

Amatsonin lisäksi tutustuimme myös Manauksen kaupunkiin. Vierailimme myös alueella, jonne meidän ei olisi pitänyt paikallisten mukaan mennä. Oli kuulemma ihme, ettei meitä oltu ryöstetty siellä... Asuimme Manauksessa mielenkiintoisessa hotellissa. Respan työnekijä ei puhunut sanaakaan englantia, mutta kun Amatsoneilta palattuamme kysyimme uutta peitto huoneesemme antoi hän valita useasta eri huoneesta meille sopivimman huoneen ja lisäksi saimme kerätä muista huoneista haluamiamme juttu huoneeseemme kuten peiton, tyynyn, pöydän ja tuoleja. Hyvää palvelua!

Hotellimme sijaitsi mukavalla ostoskojujen ja kauppojen täyttämällä alueella. Nautimme enemmän kuin omiksi tarpeiksi halpoja, kadulla myytyviä pehmiksiä. Lisäksi vierailimme Amatsonin tutkimuskeskuksessa ihmettelemässä manaatteja.

Manaatti, mikä se on? Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.

Manauksen jälkeen oli aika vaihtaa maata - vain neljä lentoa ja olisimme Bolivian La Pazassa!

Rio de Janeiro ja Sao Paolo - nähtävyyksiä, äänestämistä ja suurkaupunkeja

Lentomme El Calafatesta Buenos Airesin kautta Rio de Janeiroon oli jäätävän kylmä. Lämpömittarimme näytti reilua kymmentä astetta, mutta lentoemäntien mukaan asialla ei voinut tehdä mitään. Lennon kruunasi se, että Buenos Airesissa huomasimme jälleen kerran rinkkojemme hajonneen. Mikä ihme noita lentoyhtiöitä oikein vaivaa kun matkatavarat on niin kovin vaikea saada ehjänä perille?

Aamun valjettua suunnistimme Copacapanan ja Ipanaman ranta-alueelle etsimään hotellia, kaikki tuntuivat olevan täyteen buukattuja. Juha jäi etsimään hotellia netistä ja minä kiertelin katuja vapaata hotellia etsien. Nettietsintöjen perusteella tiesimme, että Rio de Janeirossa on paljon Vain aikuisille-hotelleja. Etsintäkierrokseni aikana eksyin hotelliin, josta sain hieman oudon fiiliksen. Kolmannen huutelen jälkeen sain respan työntekijän hereille. Hän ei osannut englantia, mutta pyysi minua katsomaan huonetta. Outo fiilikseni jatkui edelleen. Huone näytti siistille, mutta... Mietin viitsinkö katsoa kattoo vai en. Katsoin ja sieltähän se peili löytyi näiden Vain aikuisille mainostettujen hotellien tapaan. Samalla hetkellä respan työntekijä alkoi selittämään ilmaisista pornokanavista. Juu ei, pikainen kiitos ja äkkiä ulos hotellista. Usean tunnin etsimisen jälkeen löysimme todelle kivan hotellin, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tutustuimme Copacapanan ja Ipaneman ranta-alueisiin. Paikallinen rantapukeutuminen on erittäin rentoa, naisilla lankabikinit ja miehillä pikku-uikkarit. Useat kulkivat myös kaduilla vain nämä pikku-uikkarit suojanaan, hieman oli vaikeuksia tottua tällaiseen. Suomessa pidän junttina henkilöä, joka kulkee kaupungilla ilman paitaa, saati pikku-uikkareissa. Mutta maassa maan tavalla...

Olimme Riossa hieman laiskalla tuulella ja päädyimme ostamaan reissumme ensimmäisen (ja viimeisen) kaupunkikierroksen. Kaupunkikierroksen aluksi nousimme kahdella eri hissillä Pao de Acacar-sokeritolppavuorelle, joka on 396 metriä korkea. Huipulta on hyvät näköalat ympäri Rio de Janeiron. Tämän jälkeen teimme pakollisen katedraalivierailun, ajelimme pitkin kaupunkia ja kävimme tsekkaamassa rakenteilla olevan 2014 jalkapallon MM-kisojen stadiumin. Pysähdyimme myös katsomaan paria nähtävyyttä, joiden sisältö ei selvinnyt kenellekään meistä oppaan kielitaidosta johtuen. Reissuun kuului lisäksi buffet-lounas turistien täyttämässä ravintolassa ja ostosreissu turistirihkama-kauppaan. Edellisessä lauseessa on jo kaksi syytä, miksi emme ole aiemmin olleet emmekä mene jatkossa turistikaupunkikierroksille.

Kierroksen päätteeksi vierailimme Christo Redentor-patsaalla, joka on Rion tunnusmerkki. Patsas sijaitsee 710 metriä korkealla Corcovavo-kukkulalla. Patsaalla oli aivan uskomattomat turistijonot, vastaavia jonoja olemme nähneet viimeksi Kiinan turistinähtävyyksille. Kaupunkikierroksen parasta antia olivat australialaiset reissaajat, joka olivat kierroksesta meidän kanssa täysin samaa mieltä - ei enää ja ihanaa kun retki vihdoin ja viimein päättyi!

Seuraavana päivänä jatkoimme meille tutumpaa linjaa eli kaupunkiin tutustumista keskenämme. Vierailimme mm. Escadaria Selaron-portailla, jotka chileläinen taiteitija Jorge Selaron on koristellut maalatuilla, lahjoitetuilla tai hankkimillaan koristeellisilla laatoilla. Kyseiset portaat ovat päässeet mm. Snoop Doggin Beautiful-musiikkivideolle. Lisäksi kiertelimme Rion keskustassa vanhoja rakennuksia ihaillen sekä mm. Lapan ja Santa Teresan -kaupungin osien värikkäitä taloja ihmetellen. Vietimme aurinkoiset ja helteiset päivät Rioon tutustuen. Meidän tarkoituksena oli päästä Rion rannoille chillamaan aurinkoon, mutta säät eivät tätä enää viimeisinä päivinämme oikein suosineet. Tosin ei meillä ollut edes oikeanlaisia uikkareitakaan... :)

Riosta suuntasimme Sao Paoloon, koska sieltä saimme edulliset lennot Manaukseen, Amatsonin äärelle. Ensin vietimme kuitenkin pari päivää kaupunkiin tutustuen ja tietysti äänestimme presidentinvaalimme ensimmäisellä kierroksella Sao Paolon Suomen suurlähetystössä. Sao Paolo ei oikein vienyt meitä mukanaan, mutta pyörimme jonkin verran kaupungissa siihen tutustuen ja tietysti kävimme katsomassa kaupungin kuuluisimman katedraalin. Kirkkokiintiö alkaa olla melkoisen täynnä mutta kummasti niihin aina eksymme kun kohdalle sattuvat.

Pientä ressuväsymystä alkoi olla ilmassa johtuen todennäköisesti siitä, että viime ajat olemme viettäneet vain ja ainostaan suurkaupungeissa - Rio de Janeiro, Sao Paolo ja Buenos Aires.
On aika tehdä jotakin muuta - suuntana seuraavaksi Amatsonin viidakot!

El Calafate ja maailman kolmanneksi merkittävin jäätkkö Glacier Perito Moreno

Buenos Airesin jälkeen halusimme nähdä Glacier Perito Morenon eli maailman kolmanneksi merkittävimmän jäätikön. Lennot Buenos Airesista El Calafateen vaikuttivat kalliilta ja täyteen buukatuilta. Olimme jo ostamassa bussilippuja tälle 44 tunnin bussimatkalle mutta onneksi tsekkasimme lentolipputilanteen vielä kerran - saimme liput ja säästyimme kahden yön kestävältä bussimatkalta.

El Calafatessa suuntasimme heti Perito Morenon jäätikölle, joka sijaitsee Los Glaciaresin kansallispuistossa. Perito Morenon jäätikkö on kooltaan 250 neliökilometriä ja sen korkeus vedenpinnan yläpuolella on noin 60 metriä, mikä noin kymmenen prosenttia jäätikön kokonaiskorkeudesta. 

Jäätikön merkittävä seikka on sen koon kasvaminen. Jäätikkö kasvaa päivittäin jopa kaksi metriä. Tosin kesällä jäätikkö hieman kutistuu, mutta talvella se taas kasvaa. Tästä syystä jäätikköä kutsutaan vakaaksi eli toisin kuin useimmat maailman jäätiköt, se ei pienene vuosien saatossa.

Kävimme ensin ihailemassa jäätikköä useammasta suunnasta näköalapaikalta ja sitten katselimme sitä veneen kyydistä. Kohokohta oli kuitenkin päästä trekkaamaan jäätikölle. Oli todella makeeta kiipeillä jäähuippujen päälle jääraudat jalassa auringon paistaessa. Ilma oli jäätikölläkin kesäisen lämmin. Välillä puhalsi viileähkö tuuli, jolloin olimme tyytyväisiä päällämme olevista lämpöisistä goretexvaatteista, mutta välillä tuntui, että paahdumme niiden sisälle.

Kuulimme myös jatkuvasti jäätikön hajoamisen aiheuttaman kovan metelin. Näimme pieniä sortumisia mutta valitettavasti emme mitään todella isoa. Isoja sortumisia tapahtuu suhteellisen harvoin, pari kertaa vuosikymmenessä.

Perito Morenon lisäksi tutustuimme El Calafaten kylään, joka oli täynnä niin retkikauppoja kuin retkeilijöitäkin. Kävimme katsomassa flamingoja Nimezin laguunilla ja paikallisessa Patagonian (Argentiinan eteläosa) alueen historiaa esittelevässä Centro de Interpretacion Histrorica museossa.

Koetimme metsästää itsellemme lentolippuja pois El Calafatesta säästyäksemme taas 44 tunnin bussimatkalta. El Calafate oli täynnä turisteja ja sieltä lähtee muutama pieni lentokone päivässä. Kaikki koneet olivat täyteen buukattu! Onneksi yrittänyttä ei laitettu tälläkään kertaa. Lentolippujen tilanteen jatkuva tsekkaus kannatti, saimme liput haluamallemme seuraavalle päivälle ja vieläpä kohtuuhintaan.

Vieläkään emme päässeet suunnittelemaamme Boliviaan - El Calafatesta hyppäsimme lentokoneeseen suuntana Brasilia ja Rio de Janeiro!

Salta & Buenos Aires - joulu & uusi vuosi Argentiinassa

Atacamin autiomaan kuivuudesta suuntasimme jouluaattona kohti Argentiinan Saltaa. Bussimatka kesti tällä kertaa vain noin 10 tuntia kierrellen Andien korkeuksissa. Emme tarvinneet edes korkeusmittaria tietääksemme olevamme useiden kilometrien korkeudessa, allekirjoittaneen hengitysvaikeudet kertovat sen ilman mittariakin. Yrtitin nukkua bussissa, mutta heräsin aina välillä siihen kun en saanut happea - olimme 4800 metrin korkeudessa. Maisemat olivat jälleen kerran mahtavat - vuoria, autiomaata, huiman isoja kaktuksia ja Argentiinalaisia pikkukyliä.

Joulupukkikin vieraili bussissa tuoden hienoja lahjoja - olimme tehneet shoppauskierroksen San Pedro de Atacaman turistikojuilla budjettina 2500 Chilen pesoa (vajaa 4 euroa). Sain lahjaksi hienon Atacama-kynän ja magneetin jääkaapin oveen. Toiselle reissaajalle pukki toi kokateetä (joka ei siis ole huumetta) ja laama-avaimenperän. Aiemmassa blogissa mainitsin Aucklandin joululahjashoppailujemme olleen tuloksettomia. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä pukki toi minulle myös toivomani RipCurlin rannekellon :)

Saavuttuamme Saltaa aattoiltana koimme mielenkiintoisen yllätyksen. Kaupunki oli täysin kuollut ja ravintolat sekä kaupat olivat kiinni. Onnistuimme löytämään yhden avonaisen ravintolan,  takeaway-kanaravintolan. Aattoillallisemme koostui lötköistä ranskanperunoista ja ylirasvaisesta kanankoivesta. Tuli kyllä aikamoisen ikävä vanhempien jouluherkkuja!

Joulupäivä jatkui Saltassa aaton tapaan hiljaiseen malliin. Onnistuimme kuitenkin löytämään ravintolan, josta saimme taimenta joulupäivän ruoaksi. Ostimme myös hedelmäkakkua, jonka nautimme kokateen kanssa glögin ja ihanien joululeivonnaisten puuttuessa valikoimista. Edellä mainittujen "herkkujen" lisäksi nautimme jouluruoiksi argentiinalaisten herkkuruokaa, hotdogeja. Tapaninpäivänä kaupunki heräsi vihdoin ja viimein eloon, kaupat ja ravintolat avasivat ovensa ja kadut täyttyivät ihmisistä. 

Saltassa menimme kaapelihissillä Cerro San Bernardo kukkulan päälle ihailemaan näkymäänkaupungin yli, vierailimme Ingles Catedralissa (kuvassa) ja Inglesia San Francisco katedraalissa sekä palloilimme kaupungin katuja edestakaisin enemmän kuin omiksi tarpeiksi - hiljaisina joulupäivinä ei ollut oikein muutakaan tekemistä. Vieraillessamme kirkossa Santiagossa, Chilessä päätin, että jouluna elämme maassa maan tapaan ja menemme katolilaiseen messuun. Joulupäivänä osallistuimme Saltan Inglesia Catedralin joulumessuun. Olimme joulun alla nähneet useita seimiä ilman Jeesusta. Vihdoin seimetkin olivat saaneet odottamamme Jeesus-lapsen. Tällaiset huvit meillä Saltassa :)

Löysimme Saltasta mielenkiintoisen museon, Museo de Arqueologia de Alta Montana. Museo keskittyy kolmeen Llullailacon tulivuorelta löydettyyn muumioon. Löydöt tehtiin 6700 metrin korkeudessa, joten ilmasto oli pitänyt nämä muumiot, heidän yllä olevat vaatteet, muut tekstiilit ja pyhät esineet todella hyvässä kunnossa. Löydetyt muumiot olivat kaikki lapsia ja kaksi näistä muumioista oli esillä museossa.

Meidän piti jo San Pedro de Atacamasta suunnata Boliviaan. Päätimme kuitenkin ensin pistäytyä Saltassa ja suunnata sitten sielä Boliviaan. Toisin kuitenkin kävin - lähdimme ex tempore Buenos Airesiin. Bussimatka kesti 24 tuntia ja oli jäätäävän kylmä. Sanoimme kylmyydestä useamman kerran, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta teippasimme yllämme olevat ilmastointiaukot umpeen ja odotimme vain pääsevämme Buenos Airesin helteisiin.

Buenos Airesissa kiertelemme keskustan aluetta ihaillen vanhoja, upeita rakennuksia. Kävelimme Avenue Floridaa pitkin tutkien katumyyjien aarteita. Tietysti kävimme katsomassa myös Buenos Airesin tuntomerkin, Obeliscon, joka sijaitsee vajaa 20 kaistaisen Av de Julion keskellä. Tsekkasimme presidentinlinnan ja parvekkeen (kuvassa), jossa kuuluisa Evita puhutteli väkijoukkoja 1940-luvulla. Aukiolla pääsimme mielenosoituksen keskelle, tosin meille ei selvinnyt, mistä siinä oli kyse. Mielenosoitus oli kerännyt paikalle myös kymmeniä, mellakkavarusteisiin sonnustautuneita poliiseja.

Kävimme pyörimässä tangokulttuurista tunnetussa San Telmossa sekä Boca Juniors jalkapallojoukkueen synnyinseuduilla La Bocassa. Kävellessämme La Bocan epämääräisillä kaduilla useampi paikallinen työmies näytti meille käsimerkein, että älkää menkö pidemmälle. Myös joku paikallinen koetti sanoa meille espanjaksi jotain, minkä ymmärsimme merkitsevän, ettei meidän kannata jatkaa matkaamme eteenpäin, jos emme halua, että meille käy huonosti. Lähettyvillä päivysti poliisiauto, jossa poliisit olivat täysissä varuisteissa ja muutama rähjääntynyt narkkari tuijotti meitä siihen sävyyn, että päätimme kiltisti kääntyä takaisin La Bocan turistialuetta kohti. Turistialue koostuu hienoista värikkäsitä taloista sekä ravintoloista, joissa voi syödessään katsoa argentiinalaista tangoa. Olimme päässeet ihailemaan tangoa jo aiemminkin Avenue Floridalla, mutta mielellään sitä katsoi vähän lisääkin.

Lisäksi teimme pakollisen turistivierailun Recolettan hautausmaalle, jonne on haudattu Argentiinan eliittiä. Haudat olivat erittäin koristeellisia, lähes pienten talojen kokoisia rakennuksia patsaineen ja muine hienoine koristeineen. Haustausmaan kuuluisin hauta on Evitan, jolla tietysti myös vierailimme. Lisäksi teimme uuden vuoden aattona iltakävelyn Palermossa, tarkoituksenamme oli syödä siellä. Mutta joulun tavoin uusi vuosi on Argentiinassa perhejuhla, joten Palermossa oli jo  hyvissä ajoin illasta todella hiljaista, ravintolat ja kaupat olivat kiinni.

Uuden vuoden jälkeen hyppäsimme lentokoneeseen suuntana El Calafate ja Perito Morenon jäätikkö.

Hyvää Uutta Vuotta 2012 blogimme lukijoille! :)