Goa - vihdoinkin biitsillä!

Päätimme karistaa Delhin liat, metelin ja jatkuvan härdellin harteiltamme ja suunnata vihdoin ja viimein rannalle ensimmäistä kertaa lähes kolme kuukautta kestäneen reissumme aikanaa. Lento Goalle ei mennyt ihan putkeen. Rinkkamme lukolliset suojapussit hajosivat tai viilleettin auki Delhi-Mumbai-Goa - lentomme aikana.

Teimme lentokentällä tästä ilmoituksen, mutta sekään ei mennyt ihan putkeen. Suojapussimme näyttivät siltä kuin ne olisi viilletty veitsellä auki. Tämä ei kuitenkaan lentokentän turvavastaavan mielestä ole  mitenkään mahdollista, koska Intiassa ei tehdä tuollaisia asioita tai koeteta varastaa toisen omaisuutta. Turvavastaavan ja lentoseman johdon kanssa asian hoitamisesta ei tullut juuri mitään, joten siirryimme poliisin juttusille. Hekään eivät halunneet täyttää vahingostta paperia, koska lentoasema ei ole heidän toimialuetta. Kysyin, onko tosiaan niin, ettei Intian poliisi halua auttaa turisteja kirjoittamalla edes yhtä paperia vakuutusyhtiötä varten. Näin ilmeisesti on, koska emme saaneet lappuamme.
(Kuvassa yläoikealla Anjunan pääkatu.)

Pian kuitenkin Anjuna-rannan kauniit maisemat, aurinko ja hotellimme uima-allas auttoivat unohtamaan nämä lentökentän käsittämättömät työntekijät. Vietimme Goalla reilun viikon altaalla tai rannalla maaten (rannalla makaaminen jäi aika vähiin, koska rannalla ei ollut juurikaan muita kuin intialaisia turisteja, enkä jaksanut olla jo tutuksi tulleen jatkuvan tuijotuksen kohteena. Paikalliset uivat nimittäin vaatteet päällä ja eivätkä makaa auringossa. Rannalta löytyi myös lehmiä.), aurinkoa palvoen, syöden ja rentoutuen. Oli niin ihana vaan olla!

Vuokrasimme pariksi päiväksi vespat ja ajoimme Pohjois- ja Etelä-Goan rantoja ja kyliä läpi. Istuin elämäni ensimmäistä kertaa vespan ohjainten taakse, ilman asianmukaista a-ajokorttia, saati kypärää vasemman puoleisessa liikenteessä, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin.  Ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntui kuin olisin aina ajanut vespalla. (Tähän voisi kirjoittaa, että ei saa kertoa äidille ja isälle, mutta... Kotiin terveisiä, kaikki on hyvin. Ja järki on ja pysyy päässä jatkossakin :) Oli ihanan vilvoittavaa ajaa tuulen hulmutessa maattuamme pari päivää altaan ja rannan paahtavassa auringossa. Goa oli kaunis ja todella vehreä monsuunikauden ollessa lopuillaan.

Reppureissaajakin kaipaa välillä hemmottelua ja uudistumista. Altaalla makaamisen välillä nautin uskomattoman halvoista kasvohoidoista, hiushoidoista, hampaanvalkaisuista ja hieronnoista. Kyllä reppureissaajan kelpaa taas nuhjaantua!

Delhi ja Agra - kaaottisuudesta Taj Mahalin kauneuteen

Matkustimme lentokentältä New Delhiin metrolla. Ensivaikutelma Delhistä oli tulikuuma, kaaottinen, likainen ja virtsanhajuinen. Jo metroaseman edessä turistia yritettiin viedä joka suuntaan, niin autoriksalla kuin huijaamallakin. Ohitimme nämä ja kävelimme suosiolla lähistöllä sijatsevaan reppureissaajien alueelle, Paharganjiin, etsimään hotellia. Kiersimme ainakin 20 hotellia ennen kuin kelpuutimme meille sopivan. Halusin, että Delhin hotellimme on siisti ja kaikin puolin viihtyisä vastapainoksi itse kaupungille.
 

Delhissä tutustuimme niin New Delhin että Old Delhin alueisiin turistinähtävyyksineen kuten Red Fort, Old Delhin kävelykierros (kuvassa), India Gate, Jama Masjid (Intian suurin moskeija) sekä Connaught Placen ostosalue isoine maanalaisine basaareineen. Red Fortia ja Jama Masjidia tyydyimme ihailemaan vain ulkoa käsin, paahtava kuumuus ja huima ilmankosteus ei innostanut tutustumaan näihin isoihin alueisiin sen tarkemmin. Lisäksi menimme pitkästä aikaa museoon (ihana viileys), tosin Delhin National Museum oli hienoinen pettymys -  mielenkiintoisimmaat näyttelyt ihmisistä ja kulttuureista olivat korjauksen alla ja emme päässeet tutustumaan niihin vaikkakin saimme kattavan käsityksen maan jumalista patsaiden muodossa, vaatteista, taiteista, merivoimien historiasta jne.

 

Varsinkin New Delhin reppureissaajien alue (kuvassa) on huijareita ja turistien höynäyttäjiä täynnä. Mekin törmäsimme niin moneen paikalliseen, joka "ei yritä mitään, haluaa vaan opiskella englantia". Joopajoo, lopputulemana meidät yritettiin aina usuttaa johonkin "matkatoimistoon" hakemaan "ilmaista" karttaa ja ennen kaikkea ostamaan kalliita retkiä tai junalippuja, joita emme todennäköisesti edes koskaan olisi saaneet. Toinen kuvaava esimerkki näistä turistien höynäyttäjistä on se, että tiesimme turistien junalippujen myyntipisteen sijaitsevan New Delhin juna-aseman toisessa kerroksessa, mutta emme tienneet varmuudella kummalla puolen asemaa se on. Noin kymmenen paikallista neuvoi meille lipunmyyntipisteen sijainnin vapaaehtoisesti ja oikein ystävällisesti apuaan tarjotan heti kun kävelimme asemalle. Kukaan ei tosin ohjannut meitä oikeaan paikkaan vaan näihin aiemmin mainitsemiin "matkatoimistoihin", joissa olisimme maksaneet lipuista moninkertaisen hinnan ja emme olisi todennäköisesti koskaan saaneet lippujamme. Emme kuitenkan ole eilisen teeren poikia, joten jätimme näiden höynäyttäjien puheet omaan arvoonsa ja teimme kuten aiemminkin Delhissä, marssimme kaduilla päivystävien poliisien puheille ja kyseimme myyntipisteen sijainninn. Ja saimme rehellisen vastauksen.
 

Olin aiemmin kuullut, että länsimaalainen nainen saa intialaisilta miehilta erittäin epämiellyttävää kohtelua ja tämän huomasin heti Delhissä. Perään huutelu alkoi heti saavuttuamme Delhiin. Tätäkin pahempaa on pitkät, tuijottavat ja limaiset katseet. Yritän välttää tätä kaikkea pukeutumalla paahtavasta yli 40 asteen helteestä huolimatta säädyllisesti pitkiin housuihin ja t-paitoihin, mutta eipä sillä juurikaan ollut vaikutusta.
 

Pahimmat huutelijat saivat toki minulta oman vastineen, eiköhän tietyt kansainväliset sanat ja käsimerkit tunneta Intiassakin. Kuvaava esimerkki naisen asemasta Intiassa on myös se, että etsiessämme hotellia koetin kysyä eräässä respassa meille huonetta. Siitä ei vaan tullut mitään, koska respan miehet eivät kuunnelleet minua ja puhuivat vaan pääälle. Eihän naista tai naisen puheita tarvitse huomioida. Arvaatte varmaan, ettemme jääneet kyseiseen hotelliin. Myös ravintolassa mieheltä saatetaan kysyä maistuuko illallinen, mutta naista ei huomioida millään lailla. Tai jos maksan ravintolalaskun, annetaan vaihtorahat miehelle. Nainen jätetään muilla tavoin huomioimatta mutta katseen kohteeksi naiset kyllä kelpaa. Tässä on kyllä minulle vielä hieman sulateltavaa vaikka koetankin matkustaa maassa maan tavalla.
 

Toinen mielenkiintoinen esimerkikki naisen asemasta Intiassa on se, että esimerkiksi lentokentän ja metrojen turvatarkastuksissa on naisille oma jono ja turvatarkastus tehdään kopissa, verhon takana piilossa miesten katseilta. Jos esimerkiksi ostosalueelle tai puistoon mennessä turvatarkastuksessa ei ollut naista töissä, minua ei tarkastettu. Metrosta löytyi pelkästään naisille tarkoitettuja vaunuja. Myös juna-asemilla oli omat odotustilat vain naisille. Tosin vastapainoksi kaikella tälle on ihan ok, että Delhissä ja muuallakin Intiassa miehet virtsaavat avoimesti missä vaan, olipa naisia läsnä tai ei.
 

Delhistä matkasimme parin tunnin verran junalla Agraan ihailemaan Taj Mahalia. Taj Mahal oli ehdottomasti tämän junamatkan väärti vaikkakin maisemat matkalla olivat vähemmän kauniit. Täytyy todeta, etten koskaan ole nähnyt näin monia, kymmeniä, jos ei satoja, ihmisiä aamutarpeillaan kyykyssä radan varrella. Koetapa siinä sitten syödä junassa tarjottua aamupalaa...
 

Taj Mahalin mausoleumi oli valkeudessaan ja kauneudessaa upeaa katsottavaa. Mausoleumi on rakennettu uskomattoman yksityiskohtaisesti. Sisätilan seinäkuviot hohkavat kauniisti eri värejä kun seinän laattoja osoittaa taskulampulla. Toki oli myös pakko liittyä turistien jonoon ja kuvauttaa itseni samalla penkillä Taj Mahalin edessä kuin prinsessa Diana aikoinaan. Mausoleumin alueella on myös museo Taj Mahalista ja sen rakentamisesta, moskeija sekä viihtyisä puisto, jossa voi istahtaa rentoutumaan puiden varjoon piiloon kuumuudelta.
 

Agrassa tutuistumme Taj Mahalin lisäksi Agra Forteen. Linnoitus on rakennettu kokonaan punaisesta hiekkakivestä. Linnoitus vastaa Delhin Red Fortea mutta on paljon paremmin säilynyt. Lisäksi kävelimme Agrassa tuntitolkulla pitkin kaupungin katuja ihmetelle basaareja ja paikallisia ihmisiä. Naisen Intialle tyypillinen kohtelu jatkui myös Agrassa. Paikallinen mies ei millään meinannut ymmärtää, että minuun ei kosketa ilman lupaa. Tietyssä pisteessä allekirjoittaneellakin pimahtaa ja kyseinen henkilö sai kämmenestä otsaan kerta puhe ei auttanut. Aiemmin päivällä intialaiset miehet olivat jo hermostuttaneet minut kuvaamalla minua täysin avoimesti jopa noin metrin päästä. Koetin kertoa kyseiselle henkilölle, että olisi kohteliasta kysyä lupa, jos tullaan naaman viereen kuvaamaan kun toinen on varjossa paossa lähes 50 asteen hellettä. Viesti ei tälläkään kertaa tuntunut oikein menevän perille, joten pyysin häntä poistaamaan kuvani kamerasta ja tarkistin, että näin myös tehtiin. Naisten kohtelu taitaa Intiassa tulla pikkupoikiin äidinmaidosta, sillä kävelessämme Agran basaareissa pari paikallista pikkupoikaa jaksoi seurata meitä varmaan tunnin verran huudellen "beibi" sun muuta perääni.

On toisaalta harmi, että aloitimme Intiaan tutustumisen Delhin kaltaisesta suurkaupungista. Delhi tunnetaan huijareista ja turistinaisten huonosta kohtelusta. Kokemuksemme eivät voineet olla vaikuttamatta jatkossakin käsityksiimme Intiasta ja intialaisista miehistä. Etelä-Intiassa sain naisena parempaa kohtelua ja höynättäjiinkään emme törmänneet. Silti joka kerta intialaisen lähestyessä meitä höynäyttäjien tapaan ystävällisesti tuttavuutta tehden emme voineet olla miettimättä, onko kyseinenkin henkilö ukottaja...

Annapurna Bace Camp trekkaus - kaksitoista päivää täydellisissä maisemissa

Valitsimme trekkauskohteekseemme Annapurnan luonnonsuojelualueen pääkohteina Annapurna Base Camp (4130 m) ja Poon Hill (3200 m), josta on mahtavat näkymät vuorille. Annapurnan luonnonsuojelualue on Nepalin suurin luonnonsuojelualue.

Aloitimme trekkausretkemme Pokharan kaupungista, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Pokhara on Nepalin toiseksi suurin kaupunki, mutta Katmandun jälkeen siellä oli ihanan rauhallista ja pääsimme jopa iltakävelylle järven rannalle.

(Kuvassa yläoikealla Pokharan pääkatu).

Pokharasta jatkoimme matkaan autolla reilun tunnin verran Nayapuliin (1070 m), josta varsinainen trekkaus käynnistyi. Ensimmäisenä päivänä trekkasimme Gandrukiin (1940 m), sitten Chhomrongiin (2170 m), sitten Himalayaan (3270 m), sitten Machhapuchhare Base Campin (3700 m) kautta Annapurna Base Campille (4130 m), jonka jälkeen aloitimme laskeutumisen Bamboon (2335 m) kautta Chhromrongiin (2210 m). Chhromgista, joka on alueen suurin gurungkylä, lähdimme kohti Poon Hilliä (3200 m) Tadapanin kautta. Yövyimme Tadapanin jälkeen Ghorepanissa (2750 m), josta aamulla kiipesimme Poon Hillille ihailemaan vuoria. Ghorepanissa suuntasimme viimeiseen vuoristoyösijaamme Hileen, josta vaelsimme seuraavana päivänä takaisin Pokharaan.

Päivittäin trekkasimme noin 4-7 tuntia. Annapurnan trekkaus on yksi vaativimmista Nepalissa, koska se sisältää kymmeniä ja kymmeniä tuhansia porrasaskelmia. Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuu nousta tai laskeutua portaita tunteja putkeen. Useimmat portaista olivat vielä kooltaan todella isoja tällaiselle keskimittaiselle suomalaiselle naiselle. Polveni sanoivatkin sopimukset irti jo toisena päivänä ja loput 9 päivää kävelin bambukepin tukemana ja särkylääkkeiden vaikutuksen alaisena. Luovuttaminen kävi lähes päivittäin mielessä vaikka se ei oikein sanavarastooni kuulukaan. Tietenkään en luovuttanut vaan matkaa jatkettiin suunnitelmien mukaan sisulla eteenpäin.

Maisemat vaihtelivat todella paljon näiden kahdentoista päivän aikana. Saimme nautti alppiniittyistä kukkineen, sademetsistä, vuorimaisemista, vesiputouksista, riisiviljelmistä, jokilaaksoista, vuoristokylistä, bambumetsistä, sekametsätyyppisistä havumetsistä sekä jäätiköistä vuorten huipulla. Tapasimme matkamme varrella jatkuvasti tien tukkeena olevia aasilaumoja ja puhvelilaumoja sekä saimme paikallisista koirista matkaseuraa. Vuoren rinteillä, teahousien kyljessä oli myös käsittämättömän isoja kannabisviljelmiä. Kannabis on laitonta Nepalissa, mutta kukaan ei kuulemma puutu tähän vuorilla kasvattamiseen. Jotkut kannabiskasveista olivat usean metrin korkuisia.

Matkan varrella yövymme paikallisissa teahouseissa. Mt. Everestin Base Campin jälkeen odotin todella kylmiä ja likaisia yösijoja, mutta teahouset olivat mainettaan parempia ja siistimpiä. Retkeemme kuului myös opas ja kantaja. Ensin oli vaikeaa antaa omaa laukkua jonkun toisen kannettavaksi, mutta ehkä tämä pienen tytön isä oli onnellinen saadessaan kymmeneksi päiväksi työtä hiljaisella monsuunikaudella.

Monsuunista puheen ollen - iilimadot! Pääsin retkellä tutustumaan iilimatoihin oikein kunnolla. Sain muutaman ällötyksen imemään verta jalkaani ja yhden shortsieni sisään. Sitten olikin mukava jatkaa matkaa verisissä shortseissa kun ei ollut muitakaan puhtaita hellevaatteita kassissa mukana. Sää onneksi suosi meitä retken aikana monsuunista huolimatta. Sateet keskittyivät öihin ja näin säästyimme vielä useammilta iilimatotuttavuuksilta.

Annapurnan perusleirilläkin sää suosi meitä, taivas selkeni pilvistä ja pääsimme ihailemaan läheltä esimerkiksi Annapurna Southia, Annapurna I, Annapurna III ja Machhapuchhrea. Näky oli henkeäsalpaava. Vau!

Poon Hillin näköalapaikalta näimme Annapurnan ja Machhapuchhrean lisäksi uusia vuoria kuten Dhauligiri ja Nilgiri. Vaikka olimmekin nähneet jo viikon verran päivittäin mahtavia vuoria, näky vei jälleen mukanaan. On ne vaan uskomattoman kokoisia!

Vuorilla on myös kääntöpuolensä - Annapurnan perusleirillä oli useita muistolaattoja Annapurnalla kuolleiden muistoksi.

Yöpaikoissa ei ollut mitään, siis ei yhtää mitään, tekemistä ja se olikin parhautta. Kuuntelimme hiljaisuutta, jokien ääntä ja luonnon ääniä. Tuijottelimme täysin avoimesti muita trekkaajia, joiden kanssa myös toki teimme tuttavuutta pitkinä iltoina majapaikoissa. Kuvaavaa on, että yksikin ilta vietimme ainakin tunnin verran parin hollantilaisen kanssa tuijotellen koppakuoriaista, jonka yksi jalka ei toiminut kunnolla ja katselimme vaan, kuinka tämä ötökkä yritti edetä ruokapöydän pinnalla. Lentämään emme sitä yrityksistä huolimatta saaneet. Viihtemme loppui kun oppaamme päästi ötökkäparan takaisin ulos vapauteen.

Kaiken kaikkiaan retkemme oli erittäin antoisa niin liikkumisen kuin maisemien suhteen. Oli myös ihanaa olla kahden kuukauden jälkeen poissa suurkaupungien melskeestä ja saasteista seurana vain luonnonäänet ja rauha!

Kathmandu - trekkauksen suunnittelua 1970-luvun hippiparatiisissa

Tiibetistä suuntasimme Nepalin pääkaupunkiin Kathmanduun. Maailma oli taas ihan toisenlainen tunnin lennon jälkeen (ja siirrettyämme kelloja 1 tunnin ja 15 minuuttia). Kathmandu on alunalkaen hippien suosima paikka, nykyään siellä on myös paljon trekkaajia. Tulimme Nepaliin ilman sen tarkempia suunnitelmia, mutta kolmea viikkoa maassa olivat oikein mielenkiintoiset ja antoisat.

Ensimmäiseksi Kathmandussa suuntasimme anomaan Intian viisumeita. Prosessi on hermoja raastava. Ensimmäisenä päivänä menet konsulaattiin täyttämään yhden paperin ja jonotat noin kuusi tuntia. Tämän jälkeen konsulaatti (tai sen alaisuudessa toimiva yritys) lähettää faksin Suomeen kysyäkseen oletko kaikin puolin ok. Aikaisintaan viikon kuluttua voit mennä takaisin kysymään, onko tämä faksi ok. Sen jälkeen voit anoa viisumia ja päivän odottelun jälkeen voit hakea viisumisi. Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan. Intiaan ei voi saada muutaman vuoden aikana kuin yhden turistiviisumin, jonottaessa olikin mielenkiintoista seurata kun turistit selittelyjen kautta koettivat saada uuden Intian viisumin - ei onnistunut.

Intian viisumia odotellessa päätimme lähteä trekkaamaan, tästä reissusta lisää seuraavassa blogissamme. Kathmandussa hengailimme Thamelissa (reppureissajien alue) ja otimme kaikin puolin rennosti. Kävimme tutustumassa Swayambhuun, jota paikalliset kutsuvat apinatemppeliksi. Kipusimme tuhansia portaita päästäksemme tälle temppelialueelle ihailemaan koko Kathmandun kattavaa maisemaa. 

Allekirjoittanut pääsi myös lähikontaktiin apinan kanssa. Ryökäle koetti viedä pulloni ja reppuni. Koska eläimiä ei saa lyödä ja apina esitteli sen verran mahtavia hampaitaan, päätin vaan ottaa iisisti ja pitää repustani tiukasti kiinni. Onneksi paikallinen vartija tuli sohimaan apinaryökälettä kepillä ja sitä kautta voitimme taiston. Kävimme tutustamassa myös vanhaan temppelialueeseen Katmandu laakson alueella, Patan Durbar Squarella. 

(Kuvassa apinat juo antamaamme vettä).

Kathmandun hippihistorian näkee edelleen. Kaduilla pyörii muutamia eltaantuneita länsimaalaisia hippejä. Myös huumeita on suhteellisen kattavasti ja avoimesti tarjolla. Välillä tuntuu, että ison muovisen vesipullon löytäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin huumeiden. 

Myös ihan tavallisen perus t-paidan etsiminen vei aikansa, kojut pursuavat erittäin värikkäitä hippikuteita, joita en kuitenkaan (ainakaan vielä) ajatellut vaatevarastooni mahduttaa.

Huomenna suuntaamme Intiaan ja Delhiin!